keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Aakkostelua

Homman nimi on siis luetella aakkosittain oman elämän olennaisia asioita.

Antiikki. Aikakausi, johon minulla on ikuinen viha-rakkaussuhde.

Biseksuaalisuus. Osa minua.

Clannad. Tärkeä yhtye, jonka musiikkiin palaan aika ajoin.



Damaskos. Tuhannen ja yhden yön kaupunki. Häilyvien varjojen ja salaisuuksien kaupunki. Kaupunki, jota kannan mukanani kaikkialle.

Elisa. Serkku ja lapsuudenystävä. Edelleen hyvin tärkeä ihminen minulle.

Fazer. Sanokaa Fazer kun haluatte hyvää.

Garum. En keksinyt tähän muutakaan. Garum on kalakastiketta, jota minultakin löytyy pieni pullollinen. Vielä en ole uskaltanut kyseistä litkua ruoanlaitossa käyttää.



Hevonen. Voimaeläimeni. Kiehtova ja kaunis eläin, joka häälyy hulluuden ja mielenterveyden rajamailla.

Isä. Olen isän tyttö. Olemme luonteiltamme hyvin samankaltaisia.

Järvi. Järvistä saa hiljaista voimaa. Järvimaisema on osa sielunmaisemaani, ja olenkin selkeästi enemmän järvi- kuin meri-ihminen.

Kirja. Elämäni pyörii pitkälti kirjojen ja kirjastojen ympärillä.

Lumi. Puhdas pakkaslumi miellyttää esteettistä silmääni. Lumilajit, kuten lumilautailu, kuuluvat harrastuksiini epäsäännöllisen säännöllisin väliajoin.

Matka. On niitä, jotka lähtevät ja niitä, jotka jäävät. Itse preferoin lähtemistä.

Näkö. Esteetikolle näköaisti on luonnollisesti tärkeä asia.

Oikuttelu. Saan usein huvittavia (ainakin muiden mielestä) oikuttelukohtauksia. Syyt oikuttelujeni taustalla ovat useimmiten mitä typerimpiä ja mitättömimpiä.



Pohjois-Karjala. Maakunta, jonka luontoon ja ihmisiin minulla on aavistuksen pakkomielteenomainen fiksaatio.



Quiro. Sarjassamme Kryptisiä soittimia. Hauska ja sympaattinen soitin, joka on jo pidemmän aikaa ollut hankintalistallani.

Ronja Ryövärintytär. Merkittävin lukukokemukseni. Sitten aikanaan kun aika minusta jättää, haluaisin päästä samanlaiseen maailmaan, kuin missä Ronja vipeltää.

Sanat. Suuri rakkauteni ja pakkomielteeni.

Tähtitiede. Oma kontribuutioni kyseistä tieteenalaa kohtaan on lapsenomaisen innon ja amatöörimäisyyden värittämä harrastelu. Sitä nyt on vain sattunut syntymään tällaiseksi omituiseksi kyyhäilijäksi.

Usva. Kaunis ja mystinen luonnonilmiö.



Vesipiippu. Vesipiippu on sosiaalinen väline, jossa poltan täysin laillista hedelmätupakkaa.

Walt Whitman. Suuri pieni ihminen. Lukekaa When I Heard the Learned Astronomer -runo. Tämä on käsky!

Xena. Viihdyttävähkö tv-sarja. Ja kyllä, olen kuullut ennenkin, että näytän vähän Xenalta.

Yksinolo. Elinehto. Muutun ihmishirviöksi, jos en saa välillä vetäytyä rauhaan omaan luolaani.



Zenobia. Sit tää ois niinku vähän kiinnostunu tästä Palmyran kuningattaresta, ja tekis niinku jonkinlaista tutkielman tapaista kyhäelmää tästä.

Åbo. Kotikaupunkini.

Äkkiä. Olen kärsimätön, ja vihaan jonottamista ja ylipäätään kaikenlaista odottelua.

Öykkäröinti. Huvittavaa muiden kohdalla, häpeällistä omalle kohdalle osuessa.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Lapsellisuuksia

Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella? Kopioi nämä omiin muistiinpanoihisi ja korvaa vastaukseni omillasi. Haasta ystäväsikin muistelemaan. Se voi olla joskus tervettä.

1. Missä ja koska synnyit?
Turun yliopistollisessa keskussairaalassa 15.4.1986.

2. Onko sinulla sisaruksia?
Neljä ja seitsemän vuotta vanhemmat veljet.

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
En ole koskaan ollut päivähoidossa. Mummi asui meillä ja huolehti minusta päivisin.

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
Kissoja on aina ollut. Yhdessä vaiheessa minulla oli myös seeprapeippoja ja undulaatti. Tällä hetkellä alkukotona on kaksi kissaa ja koira.

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?
Johan toki. Hävisin useimmiten etupenkkitappelut, mutta vetosin sitten aina siihen, että kaikki tärkeät henkilöt istuvat aina takapenkillä.

6. Oliko sinulla mielilelua?
Lasketaanko kirja? Isoäidin satuvakka oli ehdoton mielikkini penskana, ja pakotin mummin lukemaan kyseistä opusta uudestaan ja uudestaan. Osaan vieläkin sen kirjan ulkoa.

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?
Toiveammatteja oli useita: tutkimusmatkailija, kasvitieteilijä, toimittaja, eräopas...

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?
Useimmiten olin hiljainen ja rauhallinen. Kaverien kanssa sitten joskus tuli apinoitua ja välillä ihan yksinkin.

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?
Meillä oli aina avoimien ovien päivä, eikä ulko-ovi ollut koskaan lukossa. En kulkenut niinkään pihoilla, vaan enimmäkseen metsissä.

10. Nukuitko valot päällä?
En yleensä. Joskus nukahdin kesken lukemisen ja valot jäivät vahingossa päälle.

11. Lempi lastenohjelmasi?
Matka maailman ympäri oli ylivoimainen suosikkini. Muita hyviä olivat Tohtori Sykerö ja kaikki Disneyn jutut.

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?
Muistan. Satoi vettä ja minulla oli jalassa uudet kumisaappaat. Sateesta huolimatta äiti pisti minut ajamaan pyörällä kouluun. Pyöräni oli vaaleanpunainen, mallia Helkama Kaunokki.

13. Keräilitkö jotain?
Kaikenlaista. Kiviä, kasveja, puhelinkortteja ja Aku Ankan taskukirjoja muunmuassa.


14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?
Historia, musiikki, biologia ja äidinkieli.

15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?
En kumpaakaan. Minua pidettiin yleisesti outona kummajaisena, mutta kukaan ei silti koskaan kiusannut. Ehkä eivät uskaltaneet. :D

16. Mitä harrastit?
Balettia, kansantanssia, kuorolaulua, ratsastusta, kuvataidekoulua, partiota, haitarin- ja viulunsoittoa, laskettelua ja teatteria.

17. Ystäväsi?
Ennen kouluikää leikin paljon samanikäisen serkkuni kanssa. Ala-asteella minulla oli kolme hyvää ystävää, ja yläasteella suunnilleen saman verran. Tein aina tarkan erottelun kaverin ja ystävän välillä.

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?
Ensimmäisellä luokalla meille jaettiin aapiset. Yksi aapinen oli uusi ja muut olivat lama-ajalle ominaisesti käytettyjä. Tämä uusi aapinen arvottiin, ja arpaonni suosi minua.

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?
Kiltti mutta jämäkkä naisopettaja.

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?
No oli se ainakin nykymittapuun mukaan tiukka.

21. Miten perheesi lomaili?
Harrastimme Suomi-matkailua kesät talvet. Talvisin käytiin aina Lapissa.

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?
Karjalanpaisti ja perunamuusi.

23. Tupakoitiinko teillä sisätiloissa?
Kukaan ei polttanut.

24. Mitä asioita pelkäsit?
Käärmeitä ja kaikenlaisia pahoja henkiä.

25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?
Ei.

Haasteeseen saa tarttua ken halajaa..

lauantai 21. marraskuuta 2009

"Jos sanon et maailma ei pyöri, se ei silloin pyöri, jumalauta!"



Kotarit piipahtivat keikalla Turussa. Pakkohan se oli taas mennä kuuntelemaan Hynysen karjumista. Hain eilen keikkalipun levykaupasta, ja yllättäen Hynynen ihan itse oli siellä antamassa haastattelua. Väkeä oli kaupassa kuin pipoa. Jouni litki sitten viiniä siellä ja sanoi, ettei hän normaalisti mitään viinejä juo, ja että tulkaapa ihmiset juomaan hänen viininsä. Minullahan oli jo muutenkin ollut veemäinen päivä, niin meninpä sitten reippaana tyttönä raukumaan sitä viiniä Hynyseltä. Hynynen kaasi lasin aluksi puolilleen, mutta sanoin, että "kuules jamppa, tässä on nyt ollut vähän huono päivä, joten lasi täyteen ja heti!". Taisi äijä häkeltyä, kun meni ihan hiljaiseksi ja täytti mukisematta lasin piripintaan. Ei sitten jäänytkään sitä viiniä valitettavasti enää muille jaeltavaksi. Kovin murheellista.


Kyllä suomalainen mies on sitten kaunis!


Saimme kerrankin luvallisesti Taikkiksen kanssa vapauttaa persooniemme hönöilevät puolet. Kotarien pöljäily on tarttuvaa. Varokaa.

tiistai 17. marraskuuta 2009

"Homoseksuaalisuus on sairaus, jonka hoidon lääkärit ovat laiminlyöneet."

Kyllä kannattaa käydä maalla rentoutumassa. Erityisen virkistävää ja suorastaan mieltäylentävää on käydä kehittäviä keskusteluja omien vanhempiensa kanssa. Kuinka sitä rakastankaan. Sattuipa niin, että katselimme isäukon kanssa uutisia. Yhtenä uutisaiheena oli sukupuoltaan vaihtaneen Imatran kirkkoherran Marja-Sisko Aallon paluu töihinsä. Tämä sinänsä harmiton uutinen sai isäni raivoihinsa. Sain kuunnella paasausta siitä, kuinka Aallon kaltaiset sairaat ja yököttävät ihmisen irvikuvat pitäisi sulkea laitokseen lukkojen taakse.

Osansa ryöpytyksestä saivat tietenkin myös homoseksuaalit: "Homous on sairaus, jonka hoidon lääkärit ovat laiminlyöneet! Kaikkea poikkeavaa ja sairasta pitäisi aina vain ymmärtää!" Pedofiilit isä mainitsi tietysti myös samassa yhteydessä homoseksuaalien kanssa. Olin tyrmistynyt ja lamaantunut isäni purkauksesta. Mitä voi sanoa vastaan ihmiselle, jonka argumentointi on sanalla sanoen aivan idioottimaisen alkeellista ja täysin hataralla pohjalla? Yritä siinä sitten selittää perusasioita. Kun yritin keskustella aiheesta rauhallisesti ja järkevästi, isäni marssi loukkaantuneena ulos huoneesta ja läimäytti oven kiinni perässään. Hän tiesi olevansa väärässä ja häviävänsä väittelyssä kanssani. Ratkaisuna tähän hän raukkamaisesti pakeni paikalta. Keskustelu tyrehtyi siihen.

Olen kyllästynyt. Isäni voi ymmärtää tiettyjä asioita tai olla ymmärtämättä. Minä en aio enää vääntää asioita rautalangasta. Se loppuu tähän. Onneksi on olemassa ihmisiä, joille ei tarvitse selitellä yhtään mitään. On olemassa ihmisiä, joiden kanssa voi olla vain hiljaa. Ei ääntä, ei sanojen vankilaa. Loppujen lopuksi hiljaiset hetket sanojen välissä ovat paljon kauniimpia kuin itse sanat.

Kaupassa käynti muuten antaa sekin toisinaan aihetta raivariin. Käydessäni lähikaupassa ostoksilla silmiini sattui lehtihyllyllä tuoreimman Me Naiset-lehden eräs kansiotsikko: Puolisona biseksuaali. Miten sujuu suhde?

Niin, mitenköhän sujuu? Biseksuaalithan tunnetusti ovat epäluotettavia yliseksuaalisia ahnureita ja potentiaalisia pettäjiä. On syytäkin miettiä, kannattaako sellaisen epävakaan kummajaisen kanssa mihinkään suhteeseen ryhtyä. On se hyvä, että nyt aiheesta on kirjoitettu oikein reportaasi. Artikkelista varmasti löytyy vielä jonkun aivokalifin kirjoittama näppärä Näin elät biseksuaalin kanssa-tietolaatikko, jonka voi vaikkapa leikata ja läntätä jääkaapin oveen. Tunnustan, että en ole lukenut kyseistä artikkelia. Jo pelkkä otsikon näkeminen sai verenpaineen nousemaan vaarallisesti. Eivätkö nämä muka objektiiviset lehti-ihmiset tajua, että tuollainen ajattelematon otsikointi omalta osaltaan auttaa pitämään yllä biseksuaaleihin liitettyjä harhaluuloja ja stereotypioita? Vaikka juttu itsessään olisikin asiallinen, on vahinko jo tapahtunut. Paljon useampi ihminen lukee vain pelkän otsikon, kuin itse artikkelin. Ärrärärrrärrr!



Kiukuttelen vielä vähän lisää. Ruotsissa vihittiin taannoin Eva Brunne Tukholman piispaksi. Mielenkiintoista tässä on se, että Eva Brunne on lesbo. Ylen toimittaja haastatteli suomalaissyntyistä Tuulikki Koivunen-Bylundia, joka vihittiin piispaksi samaan aikaan Brunnen kanssa. Koivunen-Bylund oli viime kesänä Tukholman Pride-kulkueessa yhdessä Eva Brunnen kanssa. Ylen toimittaja kysyi Koivunen-Bylundilta mitä mieltä hän on siitä, että Brunne elää suhteessa naisen kanssa. Koivunen-Bylund silminnähden häkeltyi kysymyksestä ja syystäkin. Miksi hänen pitäisi olla uutislähetyksessä jotain mieltä Brunnen henkilökohtaisista asioista? Miksi tällaista asiaa pitää toimittajan edes kysyä? Siksikö, että osoitetaan taas se, että me täällä Suomessa olemme toivottoman takapajuisia ja homofoobisia? Jälleen saavat ruotsalaiset syyn nauraa makeasti suomalaisten kustannuksella.

Jotta ei menisi pelkäksi raivoamiseksi ilmoitan täten, että olen hankkinut läjän uusia kirjoja. Postinkantaja on vaikuttanut viime aikoina aavistuksen kyrpiintyneeltä. Poor guy.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Kummajaisten yö








Näin meillä. Miten teillä?

maanantai 19. lokakuuta 2009

Yhdistelmänimen vaarallisuudesta

Yhdistelmänimet ovat vaarallisia. Jos vanhemmat sattuvat olemaan aivan erityisen julmia, he antavat lapselleen kaksiosaisen nimen hankaloittamaan tämän elämää (ihan kuin niitä vastoinkäymisiä nyt ei muka muuten riittäisi). Kyllä tolkuissaan olevien vanhempien pitäisi olla kykeneviä valitsemaan lapselleen yksi selkeä nimi sen sijaan, että tuomitsevat lapsiparan häälymään yhdistelmänimen aiheuttamassa minän hajaannustilassa enemmän tai vähemmän koko ikänsä. Jotta asia olisi vielä kiemuraisempi, lapselle saatetaan läiskäistä vielä kolmas nimi, kuten minullekin on tehty: Helena. Vanhempani kutsuvat minua pelkäksi Saaraksi. Miksi helvetissä he sitten antoivat minulle yhdistelmänimen, jos eivät itsekään sitä laiskuuttaan jaksa käyttää?!

Yhdistelmänimen omaavat eivät ole oikeastaan ketään. Meille ei ole omia nimipäiviä. Tuntuu hölmöltä viettää nimipäivää Saaran päivänä, koska Saara EI OLE KOKO NIMENI. Muilla ihmisillä on toisinaan vaikeuksia muistaa yhdistelmänimeäni: "Mikäs se sinun nimesi nyt taas olikaan? Oliko se Saara-Marja vai Saara-Maria...". Huoh. Esittäytymistilanteissa en useinkaan jaksa vaivata ihmisiä kaksiosaisella nimelläni, vaan esittäydyn vain Saaraksi. S-M H K. Veljeni naljaili minulle joskus muinoin, että nimikirjaimeni ovat lyhenne seuraavista sanoista: Suomen Makkara HK. Hah Hah Haa.

Kävin kultaisessa lapsuudessani jonkin aikaa balettikoulua. Siellä oli eräs tyttö, joka oli päättänyt vihata minua pitkän etunimeni vuoksi. Kyseisen tytön nimi oli Marianne. Se oli tietenkin mitätön sivuseikka, että tämän tytön nimi oli myös tavallaan yhdistelmänimi. Koulussa minua kutsuttiin aluksi Saaraksi. Kun samalle luokalle tuli muita Saaroja, minua alettiin kutsua Saara-Maijaksi. Mennessäni yliopistoon omaksuin taas kutsumanimekseni Saaran. Kun kirjoitan nimeni jonnekin, en tiedä kirjoittaisinko lyhyemmän vai pidemmän version. Kassakuitteihin kirjoitan yleensä lyhyemmän version, sillä se on nopeampaa ja minulla on sellainen olo, että kassaneitikin alkaisi mulkoilla oudosti, jos raapuistaisin ikuisuudelta tuntuvan ajan pitkää nimeäni typerään kuittiin. Vieraskirjoihin ja kaavakkeisiin sitten taas kirjoitan pääsääntöisesti pidemmän nimeni.

Yhdistelmänimi pirstoo persoonallisuuden. Tästähän voi vielä seurata skitsofrenia tai rajatilahäiriö. Apua! Kuka minä olen? Voisin tietysti tehdä tästä naurettavasta pelleilystä kertaheitolla lopun ja ottaa kutsumanimekseni Helenan, mutta huomaavaisuudesta muita ihmisiä kohtaan en sitä uskalla tehdä. Mikä minä olen vaatimaan lähimmäisiltäni sellaista, että kaikkien näiden vuosien jälkeen heidän pitäisi opetella kutsumaan minua Helenaksi? Voinko minä itsekkäästi kuormittaa ihmisten jo muutenkin kaavoihin kangistuneita ja lukkiutuneita mieliä?

Lyhyesti: Yhdistelmänimet ovat vaarallisia. Älkää herra paratkoon antako sellaista lapsellenne. Yhdistelmänimen kirousta ei ansaitse kukaan.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Viekää minut baariin veljet, tuoliin nostakaa


Viikonloppu vierähti railakkaissa tunnelmissa, sillä armas ystäväni Titta oli Varkaudesta käymässä täällä Turussa. Söimme hyvin, joimme hyvin ja muutenkin voimme hyvin. Perjantaina tosiaan juhlimme Pauliinan synttäreitä, mutta valitettavasti päivänsankari oli flunssasta johtuen hieman nuutunut. Lauantaina viihdyimme Panimoravintola Koulussa, ja sunnuntaina käväisimme elokuvissa katsomassa Stieg Larssonin Millennium-trilogian toiseen osaan perustuvan elokuvan Tyttö joka leikki tulella. Sunnuntai alkoi rauhallisesti sunnuntaikävelyn merkeissä, mutta päättyi lopulta Castlen kautta Edisoniin. Mikä on tuo huokailu, johon herään öisin? Maksa se vain itkee oikeuksiensa perään...


Läsöilyä rymyretken päätteeksi

Pakollinen persekuva. Omistettu Titalle. Siis niinQ ihQdaa!