Yhdistelmänimen vaarallisuudesta

Yhdistelmänimet ovat vaarallisia. Jos vanhemmat sattuvat olemaan aivan erityisen julmia, he antavat lapselleen kaksiosaisen nimen hankaloittamaan tämän elämää (ihan kuin niitä vastoinkäymisiä nyt ei muka muuten riittäisi). Kyllä tolkuissaan olevien vanhempien pitäisi olla kykeneviä valitsemaan lapselleen yksi selkeä nimi sen sijaan, että tuomitsevat lapsiparan häälymään yhdistelmänimen aiheuttamassa minän hajaannustilassa enemmän tai vähemmän koko ikänsä. Jotta asia olisi vielä kiemuraisempi, lapselle saatetaan läiskäistä vielä kolmas nimi, kuten minullekin on tehty: Helena. Vanhempani kutsuvat minua pelkäksi Saaraksi. Miksi helvetissä he sitten antoivat minulle yhdistelmänimen, jos eivät itsekään sitä laiskuuttaan jaksa käyttää?!

Yhdistelmänimen omaavat eivät ole oikeastaan ketään. Meille ei ole omia nimipäiviä. Tuntuu hölmöltä viettää nimipäivää Saaran päivänä, koska Saara EI OLE KOKO NIMENI. Muilla ihmisillä on toisinaan vaikeuksia muistaa yhdistelmänimeäni: "Mikäs se sinun nimesi nyt taas olikaan? Oliko se Saara-Marja vai Saara-Maria...". Huoh. Esittäytymistilanteissa en useinkaan jaksa vaivata ihmisiä kaksiosaisella nimelläni, vaan esittäydyn vain Saaraksi. S-M H K. Veljeni naljaili minulle joskus muinoin, että nimikirjaimeni ovat lyhenne seuraavista sanoista: Suomen Makkara HK. Hah Hah Haa.

Kävin kultaisessa lapsuudessani jonkin aikaa balettikoulua. Siellä oli eräs tyttö, joka oli päättänyt vihata minua pitkän etunimeni vuoksi. Kyseisen tytön nimi oli Marianne. Se oli tietenkin mitätön sivuseikka, että tämän tytön nimi oli myös tavallaan yhdistelmänimi. Koulussa minua kutsuttiin aluksi Saaraksi. Kun samalle luokalle tuli muita Saaroja, minua alettiin kutsua Saara-Maijaksi. Mennessäni yliopistoon omaksuin taas kutsumanimekseni Saaran. Kun kirjoitan nimeni jonnekin, en tiedä kirjoittaisinko lyhyemmän vai pidemmän version. Kassakuitteihin kirjoitan yleensä lyhyemmän version, sillä se on nopeampaa ja minulla on sellainen olo, että kassaneitikin alkaisi mulkoilla oudosti, jos raapuistaisin ikuisuudelta tuntuvan ajan pitkää nimeäni typerään kuittiin. Vieraskirjoihin ja kaavakkeisiin sitten taas kirjoitan pääsääntöisesti pidemmän nimeni.

Yhdistelmänimi pirstoo persoonallisuuden. Tästähän voi vielä seurata skitsofrenia tai rajatilahäiriö. Apua! Kuka minä olen? Voisin tietysti tehdä tästä naurettavasta pelleilystä kertaheitolla lopun ja ottaa kutsumanimekseni Helenan, mutta huomaavaisuudesta muita ihmisiä kohtaan en sitä uskalla tehdä. Mikä minä olen vaatimaan lähimmäisiltäni sellaista, että kaikkien näiden vuosien jälkeen heidän pitäisi opetella kutsumaan minua Helenaksi? Voinko minä itsekkäästi kuormittaa ihmisten jo muutenkin kaavoihin kangistuneita ja lukkiutuneita mieliä?

Lyhyesti: Yhdistelmänimet ovat vaarallisia. Älkää herra paratkoon antako sellaista lapsellenne. Yhdistelmänimen kirousta ei ansaitse kukaan.