Olimme tänään Taikkiksen kanssa anniskelupassikokeessa. Eilinen ilta ja viime yö vierähtivät oikein rattoisasti alkoholilainsäädännön parissa. Myös Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontavirasto eli näin kavereiden kesken STTV tuli tutuksi. Niin tutuksi, etten halua kuulla kyseisestä puljusta mainittavan vähään aikaan yhtään mitään missään. Luulimme Taikkiksen kanssa, että tentti olisi simppeli rasti ruutuun-tyyppinen koe, mutta mitä vielä. Kysymyksiin pitikin sitten vastata pidemmän kaavan mukaan. Kuusi sivua kirjoitin alkoholilaista ja sitten päätin, että se saa jumalauta riittää. Tentin tulokset selviävät tässä parin viikon sisällä. Toivottavasti se nyt tulee hyväksytyksi, ei nimittäin tietenkään ollut mitään ilmaista lystiä tämän anniskelupassin tenttiminen.
Eilen sain oikein tervetulleen alkoholilähetyksen. Tuttavapariskuntani käväisi taannoin laivalla ja pyysin heitä tuomaan pullollisen De Kuyperin banaanilikööriä, kun sitä ei piru vieköön Alkosta saa. Muita De Kuyperin liköörejä kyllä sitten Alkon hyllyiltä löytyykin vaikka millä mitalla. Nyt voikin sitten taas kokeilla kaikenlaisia jännittäviä drinkkejä. Testaukset jatkuvat lesbokommuunin baarikeittiössä...*hik*
Joo. Meillä oli tänään lesbokommuunissa vaihteeksi TYYYYLSÄÄÄÄÄ mutta tänään päätimme tehdä asialle jotain. Kummallakaan meistä ei ole juuri nyt ylimääräistä joten lähdimme janoisina palauttamaan pulloja ja hakemaan halpaa viiniä kuin kunnon boheemit yhteiskuntapummit ikään. Paitsi että perkele nyt onkin helluntai tai mikä lie. NIIN tyypillistä!
Joten haimmekin kallista siideriä ja kiipesimme katolle ryypäämään. Totesimme että elämä on elämisen arvoista niinä hetkinä kun se on kuin suoraan jostain kirjasta, sarjiksesta tai leffasta. Tämä oli ehdottomasti yksi niistä hetkistä. Amen. Helluntai. Or whatever.
..mä siivosin ja pesin meidän jääkaapin. Melkein teki mieli sitoa Saara tuoliin ja kuulustella niistä 3 vuotta vanhoista hillopurkeista jotka löytyivät mätäisessä marinadissa muhineiden homeisten vihannesten keskeltä. Ja tiesittekö, että vaahterasiirappi voi homehtua? Nyt tiedätte.
Okei okei voi nyt jumaliste kun ei ole taas tullut päivitettyä! :D Totuushan on se että olen paiskinut duunia 24/7 ja loppuaika on kulunut zombeja teurastaessa. On se vaan orgastisen hyvä peli. Left 4 Dead. Tää screenshot on nyt sitten jonkun toisen ottama. Aiheutti hyvät naurut tässä päässä. :D
Niille jotka ette ole koskaan kokeilleet kyseistä peliä, Left 4 Dead on äärimmäisen intensiivinen zombiemättö jossa neljä pandemialta selvinnyttä tyyppiä lähtevät raivaamaan tietään kohti pelastusta kenttä toisensa jälkeen. Yhteistyö on ehdotonta selviytymisen kannalta, ramboilijat nimittäin tapetaan ensimmäisenä. Tuhansia raivotautisia zombeja ryntäilee joka suunnalta ja usein saa vaivoikseen myös erikoisempia tapauksia, jotka oksentavat päälle, raatelevat kappaleiksi ja alkavat leikkiä lonkeropornoa varomattoman pelaajan kanssa. Yleensä minun.
Ai niin..
Että elämä voi olla joskus vittumaista! Itseasiassa tämä kevät on ollu varmaan elämäni rankimpia. Okei, kuvitelkaapa seuraava tapahtumasarja:
Tajuat että seurustelukumppanisi on narsisti ja patologinen valehtelija. Tajuat tulleesi pahan kerran höynäytetyksi. Tajuat myös olevasi osakkaana hänen yrityksessään. Lähdet vittuun. Keräät kamasi ja elämäsi uuteen osoitteeseen tekoverellä ja viinalla ja lasinsiruilla täyteen läträtystä painajaiskämpästä jossa tuore exäsi riehuu pesuaineita ja lääkkeitä ja viinaa sekakäyttäneenä viillellen itseään ainehouruissaan ja tämän äiti uhkailee poliisilla ja syytöksillä kaikkitietävyyden ilme kasvoillaan että minähän tämän kaiken olen aiheuttanut. Viikon ajan juokset virastoissa ja soittelet paikkoihin päästäksesi irti yrityksestä ja kaikesta muusta jolla on mitään tekemistä exäsi kanssa (samalla on meneillään muuten kahden kuukauden työharjottelu). Laadit juridisen sopimuksen saadaksesi omasi pois, sillä muuten olisit ollut monta kuukautta ilmaistyössä exällesi ja hän saa pitää kaikkien yhteisten projektien tuotot.
Heti tämän jälkeen sairastut viikoksi 40 asteen kuumeeseen ja angiinaan.
Tämän viikon aikana exäsi sekä tämän äiti yrittää soittaa satoja kertoja. Kännykkä tulvii eikä sitä voi pitää edes päällä. Sitten selviää että exä on jotenkin käynyt hänen toisen exänsä "Johannan" sähköpostissa urkkimassa. Tästä seuraa yhä käynnissä oleva rikosjuttu jonka aikana olen käynyt kahdesti poliisikuulustelussa.
Ex muuttaa toiselle paikkakunnalle. Jättää koulunsa ja työnsä ja kaiken tänne elinkelvottomaan ja mulkkupäiden asuttamaan "hevonperse-Turkuun".
No, sitten olet lesbokommuunin jäsen. Jotain positiivista! Saat myös uusia rakkaita ystäviä. Varjopuolena on ettei rahaa ole. Duunia on yksinkertaisesti liian vähän. Kahden kämpän vuokrat ja laskut maksettavana (se työharjoittelu!). Saan paikan muuttosiivoojana. Pahimmillaan 12-tuntisia työpäiviä joiden aikana siivotaan lattiakaivoja ja hajulukkoja ja vessanpöntön syövereitä ja hellantauksia unohtamatta mm. alkoholistien häätökämppiä, jotka ovat sellaisessa kuosissa etteivät edes raksamiehet halua sinne mennä. Sairastut taas. Tajuat ettet vain pysty siihen siinä vaiheessa kun et vain enää osaa edes nauraa.
Rahapulassa opit dyykkaamisen salat henkilöltä, johon ihastut tulisesti ja jonka kanssa vietät tajunnanräjäyttävän upeaa ja eroottista aikaa siihen asti kunnes tajuat että tämä lähtee puoleksi vuodeksi ulkomaille ja jättää sinut.
Et jaksa mennä kouluun. Viikon ajan olet vain masentunut ja puret tyynyä ja kaipaat rakkautta ja jonkinlaista valoa tunneliin. Työharjoittelu olisi nyt ohi. Jotain pitäisi olla valmiina. Laskuja ropisee. Ei ole rahaa. Exä heiluu kuulemma jossain etelässä lomalla. Exä ei ole vieläkään palauttanut "Johannan" vuokravakuuksia. Exä myös möi ystävälleni 800e tietokoneen joka ei toimi.
Left 4 Dead. Pakko tappaa zombeja. Paljon. Pakko myös vetää pää täyteen aina kun on mahdollista koska ei tätä vittu muuten jaksa katella.
Yhtäkkiä saat yhteydenoton Skanssin uudesta sushiravintolasta. Hetken päästä oletkin jo työhaastattelussa ja eilen oli ensimmäinen työpäivä. En voi vieläkään käsittää millainen munkki mulla yhtäkkiä kävi! Olen aina rakastanut sushia ja opetellut itsekin tekemään sitä. Japanilainen kulttuuri on ylipäänsä aina kiehtonut minua ja olen opiskellut kieltä pari vuotta. Mullahan ei siis ole kokemusta keittiöalalta eikä ole kassakokemusta eikä kokemusta tarjoilusta, mutta eilen tein niitä kaikkia. Tietenkin kohellusta syntyi myös hiukan, mutta siellä sitä ollaan tästä lähtien! Työntekijät on kaikki huippumukavia ja on hurjan jees jutella japaniksi kokkien kanssa. Enpä olisi uskonut ettei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan saadakseen kielikylpyä. :D
Sushiravintolatyössä on muuten eräs todella maittava bonuspuoli sen lisäksi että se on kaikin puolin mukavan kiehtovaa ja virikkeellistä hommaa. Aina kun joku harjoittelee sushin valmistusta, annokset saa aina syödä itse! Lisäksi yli yön säilymättömät sushit jaetaan päivän päätteeksi työntekijöiden kesken. Omnomnom!
Nukuin _todella_ huonosti viime yönä. Heräsin jostakin minulle tuntemattomasta syystä jo neljältä aamulla ja valvoinkin sitten sängyssä pyörien kolme tuntia. Nukahtaminen oli taas vaihteeksi helvetin hankalaa, eikä asiaa suinkaan auttanut se, että tuohon ulos takapihalle tuli jotain lokkeja mekkaloimaan. Mitä hittoa nekin kiljukaulat mahtoivat etsiä?! Olisi vain pitänyt mennä ja höyhentää jokainen niistä yksitellen. Sitten kun viimein nukahdin, näin unta viime syksynä kuolleesta kissastani ja heräsin sitten omaan vuolaaseen itkuuni. Nyt on sitten väsykiukku ja aivokooma. Sain tosin yöllä valvoessani jonkun omasta mielestäni todella säkenöivän älykkään oivalluksen jostakin suuresta maailmankaikkeuden mysteeristä, mutta nyt en enää tietenkään muista sitä spektakulääristä älynväläystäni. Pity...
...eduskunta on hyväksynyt lain homo- ja lesboparien perheen sisäisestä adoptiosta. Jo oli korkea aikakin! Laki hyväksyttiin äänin 108-29. Iloitkaamme.
Maamiesten kevään kylvötöistä inspiroituneena olen kuunnellut Gjallarhornin Suvetar-luritusta useaan otteeseen viime aikoina. Te, joille kyseinen kokoonpano on vielä täysin vieras, katsokaapa oheinen video.
Seuraa hieman toisenlainen paasauspäivitys by Taikkis. Aihe on ehkä tuttu monille.
Sitä on tullut mietittyä turhankin usein. Miten perkeleen vaikeaa voi olla tunteiden paljastaminen ja niistä puhuminen? Entä kuinka vitusti vaikeampaa on sitten vastaanottaa niin tuskallisen puhdasta tunteiden osoitusta hyvässä kuin pahassa? Niin vaikeaa se on että uskalletaan elää vain hetkellisissä illuusioissa jotka luodaan sopivan ihmiskohteen ympärille. Heti kun oikea ihminen kurkottaa kohti, pala nousee kurkkuun ja mielenkiinto katoaa. Oletuksena on, ettei oikeita tunteita (varsinkaan surua tai rakkautta) näytetä vaan leikitään pientä teatteria niin kauan kuin siitä irtoaa hupia. Emootiot ovat taudin oireita ja infektoitunutta pitää välttää kuin ruttoa.
Onneksi on keksitty ratkaisu siihenkin. Japanilaiset kustomoidut seksi(seura)nuket jotka eivät puhu eivätkä pukahda ja näyttävät juuri siltä mikä saa hormonit hyrräämään eivätkä kritisoi, valita tai loukkaannu jos vaihdat ne lennossa toiseen tai harrastat vaikka kimppakivaa. Kohinalla kehitellään yhä kehittyneempiä interaktiivisempia leluja, joista kuitenkin puuttuu tuo epätoivottu inhimillisyys.
Okei, olen ehkä aavistuksen karkera.
Liian monta kertaa olen soimannut itseäni tunteikkuudestani ja impulsiivisuudestani joka ajaa usein kehän ulkopuolelle. Sitä tuntee helposti itsensä hyvin outsideriksi näiden teatteri-ihmisten keskuudessa. Okei, minäkin osaan leikkiä mutta kukapa haluaisi olla toisten leikkikaluna. Niin tuppaa käymään jos hyppäät mukaan leikkiin mutta maskin takana sinulla onkin Tunteet ja haluaisit kurkistaa myös vastapuolen kuoren alle. Ketään ei voi kuitenkaan syyttää koska mitään sääntöjä saatika velvoitteita tässä pelimaailmassa ei ole. On vain pelaajia ja fantasioita joiden keskellä ahmitaan ja kuihdutaan.
Onko tunteensa näyttävä ihminen sitten niin helvetin ahdistava ilonpilaaja? Itselleni tunteet ovat aina tuoneet elämän parhaat puolet esille kaikin puolin ja ovat myös keino aistia kanssaihmisten väreilyä ja lämpötiloja. On yhtä hienoa kuin karmeaa kokea se, miten asiat voi aistia palavan tulisesti tai kutkuttavan makeasti. Kun suuttuu, suuttuu antaumuksella ja kun iloitsee niin hyppii kattoon. Kutsun sitä täysillä elämiseksi. Minä haluan antautua ja kulkea minne virta vie. Ajoittain vain kanoottiin loikkaava matkustaja saa melan sekoamaan ja ajopelin kääntymään ympäri ja kaikki tietävät mikä vaiva on kanootin tyhjentämisessä ja siihen uudelleen kiipeämisessä (vittusaatanaperkele!).
Taas on aivan pakko tehdä tikusta, tarkemmin sanottuna hammasharjasta, asiaa. Taikkis höykytti minua siitä, että en ole hankkinut itselleni uutta hammasharjaa. Kerroin, että tuo harja on ollut minulla noin vuoden verran käytössä ja Taikkis sai siitä hepulin. Hammasharja kuulemma pitää uusia kolmen kuukauden välein. Mistä minä voisin tuollaisia tietää! Ei sitä aina ehdi miettiä kaikkia ihmeellisiä triviaaleja asioita. Sitäpaitsi Taikkiksella niitä hammasongelmia on, eikä minulla... No joo, kyllähän nuo harjakset kieltämättä hitusen harottavat. Taidan ostaa kiltisti sen uuden hammasharjan, niin valtakunnassa on jälleen kaikki hyvin.
Nyt haluan jakaa kanssanne erään asian, jonka johdosta tässä taannoin nauroin itseni tärviölle. Netin ihmeellinen valtavirta kiidätti luokseni oodin käsivarsistani. Tämän herkän pikku runosen lähetti minulle eräs klassikko Hellsingistä, ja onneksi olen juuri niin mulkkupäinen ihminen, että jaan tuon runon täällä kanssanne. Olkaatten siis näin hyvät:
Oodi käsivarsillesi
Ryökäle nuori mä sun käsivarsias sorjia palvon! Kunpa mun huuleni tuntea sais ihos pehmeän hurman sormille tietä tehden, koska huulet jo huulia kutsuis. Sormeni seurais suonien juoksua kättäsi pitkin kuin vene kosken kuohuvan pintaa hellien kulkee vuolteeseen niskalta joen alajuoksua kohden.
Herkkää, herkkää. Sieluni harpun kielet väräjävät mitä soinnukkaimmin. Ah, klassikkoihmiset. Kuinka teitä kaikkia rakastankaan. Koidutte vielä kuolemakseni.
No nyt on sitten aika pitää tauko zombien mättämisestä ja siirtyä taas oikeasti luovaan toimintaan! *vilkuilee merkitsevästi Matka Maailman ympäri 80 päivässä-boksin onnellisen omistajan sisar Saaran suuntaan* Lintsasin koulusta, vietin rokulipäivän ja päätin viimeinkin tehdä sen mikä piti tehdä jo ajat sitten ja lopputulos näkyy etelämpänä.
Jee kyllä kannattaa olla välillä vittuuntunut niin saa jotain aikaiseksi! Hiuskatastrofin tuntua oli ilmassa vielä siinä vaiheessa kun yritin selvitellä vetyperoksidinkäryistä oranssin/kanarianlinnun keltaista purkkapehkoa, mutta pari vuotta kylppärin hyllyllä lojunut suoraväri hoiti homman. Mitähän kapitalistien juonia sekin on ettei kampaajan mukaan muka tummia hiuksia saa tämän värisiksi millään. Paskat! Purkkia omaan räpylään ja läästimään.
Olin viikonloppuna serkun häiden takia piipahtamassa alkukotomaisemissa ja koska olin nostalgisessa mielentilassa, innostuin räpsimään kuvia vanhasta huoneestani ja vähän muustakin. Kyllä, olen toisinaan sentimentaalinen hölmö. Mikäli tällainen alkukotonostalgisointi ei nappaa jotakuta, jättäköön hän tämän postauksen suosiolla lukematta.
Tämä kuva on vanhasta huoneestani, joka on edelleen pitkälti samassa ulkoasussa kuin silloin, kun vielä alkukotona asustelin. Nykyään huoneeni toimii vierashuoneena ja kaikenlaisen epämääräisen roinan säilytystilana. Tuon kirjoituspöydän ääressä on tullut vietettyä monen monta yksinäistä tuntia koulutehtävien parissa. Pöydällä näyttää olevan retkeilykasvioni, jota raahasin mukanani lukuisilla metsäretkillä.
Olin nuorempana suuri Aku Ankan ystävä ja keräilin lähes pakkomielteenomaisesti muun muassa Aku Ankan taskukirjoja. Sittemmin keräilyharrastus on hieman laantunut, joskin olen ajatellut elvyttää taskukirjojen keräilyäni lähitulevaisuudessa. Haluaisin kärrätä kokoelmani tänne lesbokommuuniin, mutta tilaa ei liiemmälti ole. Lisäksi saisin luultavasti Taikkikselta hirveät huudot, sillä kirjoja täällä on kuulemma muutenkin liikaa. Yeah, right...
Lisää Aku Ankkaa. Tuon seinäkoristeen sain muistaakseni joskus muinoin nimipäivälahjaksi. Ja kas, hevosenkenkä on väärin päin. Nyt onni valuu siitä pois.
Joskus haaveilin lähteväni opiskelemaan metsätaloutta. Sensijaan päätinkin sitten lopulta ryhtyä kurjaksi humanistiksi.
Tässä ovat minun ja rakkaiden isoveljieni muotokuvat, jotka on maalannut eräs elinkautisvanki. Naurakaa vain. Ylimmäisessä taulussa esiintyvät äitini vanhemmat.
Viikon luontokuvassa esiintyy vanhempieni koira, joka aikoinaan nimettiin hyvin omaperäisesti Rekuksi.
Kissamme Roope, tuo pöyhkeä röyhkimys, ei sitä vastoin ollut lainkaan kuvaustuulella.
Vanha leikkimökkini on kokenut aikojen saatossa kovia. Kerran esimerkiksi sytytimme sen veljeni kanssa tuleen. Mökin ovi olisi kipeästi maalauksen tarpeessa. Ehkä tulevana kesänä ryhdyn kunnostuspuuhiin, sillä kummityttöni tuolla vielä joskus tulevaisuudessa saattaa haluta leikkiä.
Tänään nostalgisointi on jatkunut Matka maailman ympäri 80 päivässä-boksin parissa. Ilahduttavaa.
Lesbokommuuni on viime aikoina ollut varsin vaitonainen täällä blogosfäärissä siitäkin huolimatta, että meillä on jälleen täysin toimintakykyinen ja fenomenaalisen nopea netti käytettävissämme. Patistelin Taikkista päivittämään blogia, koska olen sitä mieltä, että Taikkis saisi olla täällä blogissamme äänessä vähän useammin. Taikkis on kuitenkin toiminnan ihminen, eikä hän niin ollen suvainnut istahtaa koneen äärelle näpyttelemään kuulumisiamme. Sen sijaan Left4Dead:in pelaamiselle hän kyllä onnistui löytämään aikaa. En ole katkera, mutta kuitenkin...
Viime viikot ovat olleet yhtä juhlaa. Huhtikuun 15. päivä vietimme armollista syntymäjuhlaani, tosin juhlinnan aloitimme jo edellisenä päivänä, jolloin juhlimme kommuunissamme Idan, Pauliinan ja Matiaksen kanssa. Ennen juhlahulinaa vietin laatuaikaa itseni, kulitsan ja luostariviinin kanssa. Juhlinta jatkui vielä 17. päivä, jolloin lesbokommuunimme valtasivat Palladion ry:n hurmaavat häröpalleroiset. Taikkis ihastui ikihyviksi armaisiin opiskelutovereihini, mikä ei sinänsä kyllä tullut yllätyksenä ainakaan minulle.
Taikkis väkersi sushia juhlan kunniaksi. Hyvä tyttö.
Ida pääsi toteuttamaan perversionsa ja meikkasi minut. Ihq.
Muistatteko vielä ne 24 Kinder-munaa? Niistä jäi jäljelle röykkiö joutavia muovihärsläkkeitä. Materialismin varjopuolia.
Hankin uuden kahdella letkulla varustetun vesipiipun. Palladiinit pääsivät ensimmäisinä korkkaamaan tämän ihanuuden. Voi tätä polttelun onnea ja autuutta!
Ilkeät kielet ilkamoivat tämän soman kimpun muistuttavan hautajaiskukka-asetelmaa. Ehkä niin, mutta parempi tämä, kuin kimppu ärsyttäviä päivänkakkaroita.
And now something completely different. Olin eilen serkkuni häissä. Parimetrisen sulhasen rinnalla tunsin itseni kääpiöksi. Suvun jättiläisgeenit eivät aikoinaan välittäneet minuun siirtyä. Nyyhky.
Neljännesvuosisadan nähnyt humanistiryökäle, joka rakastaa kissoja, kirjoja, Ankkalinnaa ja sen asukkeja, historiaa, kuolleita kieliä, mustalaiselämää, kauniita asioita ja arjen pieniä seikkailuja.
Hyvää Viskiä
Eilen sain oikein tervetulleen alkoholilähetyksen. Tuttavapariskuntani käväisi taannoin laivalla ja pyysin heitä tuomaan pullollisen De Kuyperin banaanilikööriä, kun sitä ei piru vieköön Alkosta saa. Muita De Kuyperin liköörejä kyllä sitten Alkon hyllyiltä löytyykin vaikka millä mitalla. Nyt voikin sitten taas kokeilla kaikenlaisia jännittäviä drinkkejä. Testaukset jatkuvat lesbokommuunin baarikeittiössä...*hik*
