Voiko vitutukseen kuolla?

Seuraa mainos.

Musta Saara perusti armaan kanssakärsijänsä Titan kanssa purnausblogin. Voiko vitutukseen kuolla -blogi levittää vittuuntumisen ilosanomaa. Käykää kurkkaamassa.

Esittelyssä Riiviöt

Kuten on jo aiemmin käynyt ilmi, Sateenkaarikommuunissa asustelee myös kaksi kissaa. Abessinialaiset riiviöt Kuje ja Sahrami ilahduttavat ja välillä myös vihahduttavat meitä täällä lukuisin eri keinoin. Kuje muutti meille viime lokakuussa ja Sahrami helmikuussa. Kun hain Kujeen Vantaalta uuteen kotiinsa, en vielä silloin suunnitellut ottavani lähitulevaisuudessa toista kissaa. Jouduin kuitenkin pirullisen salajuonen uhriksi, ja niinhän siinä sitten kävi, että en voinut vastustaa punaista paholaista ja Sahrami muutti meille. Kuje täyttää toukokuussa vuoden ja Sahrami juhlii merkkipäiväänsä lokakuussa.



Ruhtinatar Kujeena, kuten häntä leikillisesti kutsumme (rakkaalla lapsella on muitakin ilkkunimiä, kuten Sujeena, Pureena, Mureena, Pieni Paska(tätä nimitystä kylläkin käytämme molemmista kissoista)..) on omanarvontuntoinen ja elegantti kissaneiti. Kuje on ehtinyt jo käydä näyttelyssäkin keräämässä suitsutusta ja gloooriaa. Röyhistelemmekin kaikki täällä rintojamme, koska olemme niin ylpeitä hänestä. Kuje vierastaa vieraita ihmisiä, eikä hän ole mikään sylikissa (paitsi kommuunilaisille). Kuje nukkuu lähes joka yö sängyssäni pääni vieressä tyynyllä, ja hänpä on siitä mainio, ettei koskaan herätä liian aikaisin aamulla. Kuje rakastaa karata ulko-oven raosta rappukäytävään aina tilaisuuden tullen. Yleensä hän kuitenkin tyytyy tarkkailemaan ympäristöään arvokkaana kirjahyllyn, lipaston tai muun korokkeen päältä. Todellinen patsastelija siis.



Punainen aarre/paholainen Sahrami on toisinaan todellinen täystuho. Kyytiä saavat niin verhot kuin viherkasvitkin. Punainen tihulainen onnistuu välillä houkuttelemaan mukaan ilkitöihinsä Kujeenkin. Muuten maustepoju osaa olla todella hurmaava kaikkien kaveri. Ei ole sellaista ihmistä, jonka jaloissa tämä kelmi ei kiehnäisi. Yöllä Sahrami mönkii peiton alle nukkumaan, sillä hän tykkää lämpimästä. Jostain syystä Sahrami rakastaa ajaa raivon partaalle eritysesti Matiaksen. Matiaksen koomisille raivonpurkauksille me muut sitten hihittelemme hyväntahtoisesti.



Aivan erityisen ihastuneita kissat ovat Ikean Expedit-kirjahyllyyn, tai pikemminkin sen lävitse juoksemiseen. Kyrsiinnyttyäni pahemman kerran siihen, että kirjat olivat tuon tuosta hujan hajan lattialla, raivasin kissoille kulkureitin tyhjentämällä yhden lokeron kokonaan kirjoista. Siitäkös riiviöt riemuitsivat.

Tästä nyt tuli tällainen ihkuti ihkuti lässyti lässyn lää -pehmoilupostaus, mutta yrittäkää kestää. Tylytystä on luvassa sitten joskus toiste.

Viekää minut Ankkalinnaan

Taikkis raijasi rojunsa Yliopistonkadun loukkoomme vapunpäivänä. Tosin Taikkis (tuo pinkki ystävämme) nyt on vappuinen ympäri vuoden aina vaateparttaan myöten, jos minulta kysytään. Kaaos alkaa vähitellen asettua ja jahka loputkin roinat ovat löytäneet paikkansa, räpsäisemme kuvia valmiista lopputuloksesta. Sitten tännekin vihdoin ilmestyy kuvia ja perusteellinen selonteko Sateenkaarikommuunin fyysisestä olomuodosta. Sitä ennen kuitenkin horinaa aivan toisenlaisesta aiheesta, nimittäin ankoista. Siivotessani löysin suureksi riemukseni jo kadonneiksi luulemani Aku Ankka -lehden (tuon Suomen lasten ABC:n) 50-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistut postimerkit vuodelta 2001. Kehystin merkit saman tien, ja ne löysivätkin jo paikkansa kirjahyllyn päältä. Ankkamerkkien innoittamana aloin sitten pohtia aihetta, jota olen itsekseni jo ennenkin miettinyt. Aloin listata päässäni ankka-aiheisten sarjakuvien top kymppiä, ja päätin sitten jakaa päänsisäisen listani täälläkin. Monien muiden suomalaisten lasten tavoin minäkin olen oppinut lukemaan Ankan tahtiin jo alle kouluikäisenä. Into ankkoihin syttyi siis jo varhain, eikä ole sammunut vieläkään. Nuorempana keräsin lähes fanaattisesti Aku Ankan taskukirjoja, ja kokoelmani onkin täydellinen numeroiden 1-300 osalta. Myöhempien numeroiden kanssa en sitten olekaan niin kovasti kiirehtinyt, koska mielestäni taskukirjan taso on huomattavasti laskenut viime vuosina. Valitettavasti. Alla kuva kokoelmastani, jossa tosin edes kaikki kirjat eivät näy.



Mutta sitten itse teh Listaan. Järjestys on vielä debatin alainen, sillä on suunnattoman vaikeaa sanoa, mikä sarja kohoaa minulla ykköseksi. Alkuun kuitenkin todettakoon, että minulle Carl Barks on ehdoton ykkönen. Barks oli minimalistisen piirrostyylin taitava nero, joka suvereenisti hallitsi niin eeppisiin mittoihin paisuvien sarjojen kehittelyn kuin myös kymmensivuisten vitsisarjakuvien piirtämisen. Barksin lyhyemmat sarjat ovat oikeita arjen timantteja. Don Rosa tulee hyvänä kakkosena, mutta Barksin sarjoista aistittavaa taikaa hänen sarjakuvansa eivät tavoita. Rosa ei mielestäni hallitse tietynlaista Yksinkertainen on kaunista -periaatetta, joka taasen Barksilla kukoistaa. Tämän virheen kuitenkin voinemme antaa Rosalle anteeksi, sillä ovathan hänen sarjakuvansa yhtä juhlaa meille kaikille historiafriikeille.

1. Notre Ankan huilunsoittaja (julkaistu myös nimellä Kirkontornin huilunsoittaja)



Huikea goottilainen seikkailu Notre Ankan kirkossa. Akun kieppuminen kirkontornin korkeuksissa kipristelee mahanpohjasta vieläkin.

2. Koettakaa arvata



Barksin joulusarjakuvista tämä on ehdoton ykkönen, ja taistelee ykkössijasta muutenkin. Tämä tarina teki suuren Ooh-vaikutuksen kakarana. Tarinan viimeinen ruutu on huisin hieno.

3. Hullu kemisti



Tämä sarjakuva on osasyyllinen siihen, että minussa asuu hullu piiloluonnontieteilijä, joka haaveilee omasta laboratoriosta.

4. Leirielämää



Kuinka sitä voisikaan olla pitämättä tästä tarinasta tällaisena eräjormailun ja leirielämän ystävänä? Akun ja poikien macgyvermainen tapa selviytyä metsäpalosta kaivautumalla maan alle jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen.

5. Kultaa ja kalavelkoja



Talvitarinoiden ykkönen. Roopen ja hallavaturkkisen Pyry-koiran ystävyys on liikuttavaa.

6. Liekkimies



Aku pyromaanina. Tarvitseeko sanoa enempää?

7. Joulutanssiaiset Ankkalinnassa



Lyhyempien tarinoiden aatelia. Pakko lukea joka joulu monen muun Barksin joulutarinan ohella.

8. Vanhan linnan salaisuus



Pikku-Saara tykkäsi tästä kovasti, koska tämä oli juuri sopivasti ihanan kauhistuttava tarina. Myöhemmin on repeilyttänyt erityisesti ruutu, jossa Aku, Roope ja pojat ovat teljettyinä linnan parvekkeelle, ja poikien on uhrauduttava ja hypättävä vallihautaan. Akun kommentti: "Tämä on kauheaa, mutta muutakaan keinoa ei ole."

Otetaan nyt tähän mukaan vielä sentään kaksi sarjakuvaa Don Rosalta. Olen lempeällä tuulella.

9. Kadonneen kirjaston vartijat



Tuliko tämä muka kenellekään yllätyksenä, että tällainen kirjastoperverssi diggailee juuri tästä Rosan tarinasta aivan erityisesti?? I think not.

10. Windigojen mailla



Barksin luoma intiaaniheimo päätyi Rosan tarinaan ihan ansiokkaasti toteutettuna. Tarina sisältää tärkeän ympäristöpoliittisen viestin, mutta enhän minä sellaisesta natiaisena piitannut. Tykkäilin tarinasta pitkälti intiaanien takia. Ugh! Olen puhunut.

Armaat lukijat, ilahtuisin tavattomasti, jos tekin listaisitte kommentteihin suosikkisarjojanne ankkamaailmasta. Tarinat saavat toki olla muidenkin tekijöiden, kuin pelkästään Barksin. En ole tyranni.

Neljännesvuosisatalainen oon

Viime perjantaina sateenkaarikommuunissa juhlittiin Mustan Saaran ikääntymistä. Kiitokset kaikille juhlavieraille. Kivvaa oli!

Ikä alkaa painaa, ainakin päätellen siitä, että juhlia seuraava päivä meni rötvätessä ja nukkuessa. Onneksi muutkin kommuunilaiset kuukahtivat, ja taisi uninen tunnelma taltuttaa riiviömäiset kissatkin.

REUNION! Se olikin vain ajan kysymys..

Mikäs pirulaiset toisistaan erottaisi..



..päin vastoin ne LISÄÄNTYVÄT!

Lesbokommuuni onkin nyt syystä Sateenkaarikommuuni. Paljon on ehtinyt sattua ja tapahtua mutta aina nämä kolme veijaria pitävät yhtä ja päätyvät yhteen, halusivat tai eivät.

Lyhyesti:

Lesbokommuuni syntyi kun Taikkis lähti litomaan narsistiexänsä niljaluolakkeesta ja muutti exänsä Saaran (koti)siiven suojiin punkkailemaan. Aika lensi kuin siivillä ja kommelluksia riitti 30m2 yksiössä.

Sitten Taikkis päätti lähteä erakkoilemaan kissansa kera ja etsimään itseään toisen mäen päältä Kupittaalla. Se oli vaihteikas, surullinen ja dramaattinen vuosi jossa moni ihmiskohtalo otti uusia käänteitä.

Silloin Saarakin päätti vallata uuden alueen ja joukkoon liittyi Matias. Kuuluisin homoista näillä main. Syntyi homolinnake Yliopistonkadulle, parahultaisesti Turun mainioimman sateenkaarikuppila Suxesin tienoille. Perheeseen tupsahti myös kaksi Abessinian rotukissaa nimeltään Kuje ja Sahrami.

Ja kuinka ollakaan! Eiköhän Taikkis kyllästynyt itsensä etsimiseen (ja v*tun ryöstövuokraan) ja palasi takaisin sinne minne kuuluukin. Riivaamaan rakkaita ystäviään! Joten täällä sitä nyt sitten taas ollaan. Valitettavasti kolmantena asukkina sain valita lepopaikkani viimeisenä. Joudun vaihtamaan saunallisen, parkettilattiallisen ja baarikeittiöllisen remontoidun luksusyksiöni noin kuuden neliön rupukoppiin!

Mutta mikäpäs siinä. Minusta se on talon paras huone! Siitä tulee Taikkiksen piraattiluola ja näkyhuone. Nimittäin kun tuossa huoneessa nukkuu niin näkee jostain syystä tavallista värikkäämpiä ja vilkkaampia unia. Saan siis seikkailla Narniassa vaikka joka yö..

Tästä siis alkaa Sateenkaarikommuunielämä! Aye aye..

Tunnustus!

Pitkähkön horroskauden jälkeen Lesbokommuuni-blogikin alkaa taas heräillä. Huomasin äskettäin, että onpa blogimme saanut talviunensa aikana tunnustuksenkin Sanna Von Steamilta! Kiitämme ja kumarramme! Taitaakin muuten olla ihka ensimmäinen palkinto tälle blogille.

Tähän tunnustukseenhan kuuluu kertoa seitsemän asiaa itsestään, ja tässä ne tulevat:

1. Olen burleskiharrastelija (burleskitaiteilijaksi en sentään vielä tohdi itseäni kutsua) ja burleskipiireissä minut tunnetaan paremmin nimellä Shalimar Hibiscus. Minulla on myös toinen burleskipersoona nimeltä Vesper Van Tassel.

2. Tällä hetkellä olen koukussa Maria Ylipään ja Emma Salokosken Omani uni -levyyn. Olen kuunnellut Kiestinki-kappaletta yhä uudelleen ja uudelleen.

3. Rakastan kielellistä näsäviisastelua.

4. Voitin neljävuotiaana piirustuskilpailun. Voitokkaalle piirrokselleni annoin nimeksi Kiesit vesisateessa.

5. Poliisi pidätti minut, koska ajoin polkupyörällä väärään suuntaan yksisuuntaista katua. Sain 20 euron sakot.

6. Olin aikoinaan pari kesää töissä kotiseutumuseossa. Kun aika kävi pitkäksi, mielipuuhaani oli säikytellä 60-vuotiasta työkaveriani. Hiivin hänen selkänsä taakse ja puhalsin tuohitorveen (kyseinen torvi kuului museon kokoelmiin). Sanomattakin selvää, että reppana hyppäsi lähes aina kattoon järkytyksestä.

7. Lapsena leikin usein kasvitieteilijää. Minulla oli jopa oma "kasvitieteellinen puutarha" kotimetsässäni.

Laitetaan hyvä kiertämään. Palkitsen tässä minäkin seitsemän mainiota blogia:

1. Vietti
Viihdyttävä ja suorasanainen blogi.

2. Vadelmapensaan takana
Hyvän mielen blogi.

3. Alas taikavirtaa
Kiintoisaa pohdintaa lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyen.

4. Pallokala
Ihastuttavan räiskähtelevä blogi höystettynä herkullisilla resepteillä.

5. Lisää kahvia noidalle!
Kivoi kuvei ja rönsyilyä elämän eri alueilta.

6. Linnanneidon lokikirja
Hurmaava nukkekotiblogi.

7. Kuuttaren lukupäiväkirja
Tiuhaan tahtiin päivittyvä varsin erinomainen lukublogi.

Ja vielä uutinen tähän loppuun. Lesbokommuunia pitäisi nykyään pikemminkin kutsua Sateenkaarikommuuniksi. Minä ja armas håmåkämppikseni saamme loukkoomme toukokuun alusta alkaen tutun ja rakkaan kämppiksen. Taikkis aka Cutlass muuttaa tänne Yliopistonkadulle asumaan kanssamme! Tästä kaikesta myöhemmin lisää ja ehkäpä saamme kolmannen kirjoittajankin värvättyä tähän blogiin.

Tuureporinkatu = Gangsta's Paradise

Viime perjantain ja lauantain välisenä yönä olin palailemassa kotiin tupareista, kun bongasin kotikadultani kerrostalon edestä neljä poliisiautoa. Poliisit hyörivät kadulla pukeutuneina luotiliiveihin, kypäriin ja ties mihin erikoisreleisiin. Luonnollisesti moinen mittava poliisioperaatio herätti mielenkiintoni ja myöhemmin havaitsin poliisiautojen saaneen myös kaksi ambulanssia kavereikseen. Mitään vastausta en kuitenkaan vielä tuolloin saanut siihen, mitä sinivuokot kotini liepeiltä etsivät.

Tänään kuitenkin kantautui korviini tieto, että poliisi on hiljattain takavarikoinut Turun ydinkeskustassa sijaitsevasta kerrostalosta kymmeniä kiloja dynamiittia. Kerrostalon sijaintia ei tietenkään paljastettu, mutta minulla on kyllä omat epäilykseni siitä, mikä katu saattaisi olla kyseessä. Turun Sanomat uutisoi asiasta täällä. Jutusta käy ilmi mm. se, ettei räjähdelastia ollut suojattu millään lailla. Mikäli dynamiitti olisi räjähtänyt huoneistossa, vahingot olisivat olleet mittavat. Mistä limaisten kivien alta noita hiivatin happopäitä oikein sikiää? Muutto uuteen luukkuun tulee kyllä kreivin aikaan, ei voi muuta sanoa.

Mitähän vielä? Voisin taas vänistä vähän meneillään olevasta julkisivuremontista sen verran, että tänään remppareiskat olivat aamulla petollisen hiljaisia. Jopa niin hiljaa, etten tajunnut heidän edes olevan ikkunan takana. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun satuin nukkumaan alasti ja sitten siinä unisorat vielä silmissä en tajunnut, että nämä veikkoset näkivät kaiken. Häpeämys. Vielä pari viikkoa pitää sinnitellä ja sitten se on minulle BCE POBHO elikkäs vsjo rovno elikkäs soromnoo mitä Tuureporinkadulla tapahtuu.