Yhdistelmänimen vaarallisuudesta

Yhdistelmänimet ovat vaarallisia. Jos vanhemmat sattuvat olemaan aivan erityisen julmia, he antavat lapselleen kaksiosaisen nimen hankaloittamaan tämän elämää (ihan kuin niitä vastoinkäymisiä nyt ei muka muuten riittäisi). Kyllä tolkuissaan olevien vanhempien pitäisi olla kykeneviä valitsemaan lapselleen yksi selkeä nimi sen sijaan, että tuomitsevat lapsiparan häälymään yhdistelmänimen aiheuttamassa minän hajaannustilassa enemmän tai vähemmän koko ikänsä. Jotta asia olisi vielä kiemuraisempi, lapselle saatetaan läiskäistä vielä kolmas nimi, kuten minullekin on tehty: Helena. Vanhempani kutsuvat minua pelkäksi Saaraksi. Miksi helvetissä he sitten antoivat minulle yhdistelmänimen, jos eivät itsekään sitä laiskuuttaan jaksa käyttää?!

Yhdistelmänimen omaavat eivät ole oikeastaan ketään. Meille ei ole omia nimipäiviä. Tuntuu hölmöltä viettää nimipäivää Saaran päivänä, koska Saara EI OLE KOKO NIMENI. Muilla ihmisillä on toisinaan vaikeuksia muistaa yhdistelmänimeäni: "Mikäs se sinun nimesi nyt taas olikaan? Oliko se Saara-Marja vai Saara-Maria...". Huoh. Esittäytymistilanteissa en useinkaan jaksa vaivata ihmisiä kaksiosaisella nimelläni, vaan esittäydyn vain Saaraksi. S-M H K. Veljeni naljaili minulle joskus muinoin, että nimikirjaimeni ovat lyhenne seuraavista sanoista: Suomen Makkara HK. Hah Hah Haa.

Kävin kultaisessa lapsuudessani jonkin aikaa balettikoulua. Siellä oli eräs tyttö, joka oli päättänyt vihata minua pitkän etunimeni vuoksi. Kyseisen tytön nimi oli Marianne. Se oli tietenkin mitätön sivuseikka, että tämän tytön nimi oli myös tavallaan yhdistelmänimi. Koulussa minua kutsuttiin aluksi Saaraksi. Kun samalle luokalle tuli muita Saaroja, minua alettiin kutsua Saara-Maijaksi. Mennessäni yliopistoon omaksuin taas kutsumanimekseni Saaran. Kun kirjoitan nimeni jonnekin, en tiedä kirjoittaisinko lyhyemmän vai pidemmän version. Kassakuitteihin kirjoitan yleensä lyhyemmän version, sillä se on nopeampaa ja minulla on sellainen olo, että kassaneitikin alkaisi mulkoilla oudosti, jos raapuistaisin ikuisuudelta tuntuvan ajan pitkää nimeäni typerään kuittiin. Vieraskirjoihin ja kaavakkeisiin sitten taas kirjoitan pääsääntöisesti pidemmän nimeni.

Yhdistelmänimi pirstoo persoonallisuuden. Tästähän voi vielä seurata skitsofrenia tai rajatilahäiriö. Apua! Kuka minä olen? Voisin tietysti tehdä tästä naurettavasta pelleilystä kertaheitolla lopun ja ottaa kutsumanimekseni Helenan, mutta huomaavaisuudesta muita ihmisiä kohtaan en sitä uskalla tehdä. Mikä minä olen vaatimaan lähimmäisiltäni sellaista, että kaikkien näiden vuosien jälkeen heidän pitäisi opetella kutsumaan minua Helenaksi? Voinko minä itsekkäästi kuormittaa ihmisten jo muutenkin kaavoihin kangistuneita ja lukkiutuneita mieliä?

Lyhyesti: Yhdistelmänimet ovat vaarallisia. Älkää herra paratkoon antako sellaista lapsellenne. Yhdistelmänimen kirousta ei ansaitse kukaan.

Viekää minut baariin veljet, tuoliin nostakaa

Viikonloppu vierähti railakkaissa tunnelmissa, sillä armas ystäväni Titta oli Varkaudesta käymässä täällä Turussa. Söimme hyvin, joimme hyvin ja muutenkin voimme hyvin. Perjantaina tosiaan juhlimme Pauliinan synttäreitä, mutta valitettavasti päivänsankari oli flunssasta johtuen hieman nuutunut. Lauantaina viihdyimme Panimoravintola Koulussa, ja sunnuntaina käväisimme elokuvissa katsomassa Stieg Larssonin Millennium-trilogian toiseen osaan perustuvan elokuvan Tyttö joka leikki tulella. Sunnuntai alkoi rauhallisesti sunnuntaikävelyn merkeissä, mutta päättyi lopulta Castlen kautta Edisoniin. Mikä on tuo huokailu, johon herään öisin? Maksa se vain itkee oikeuksiensa perään...

Läsöilyä rymyretken päätteeksi

Pakollinen persekuva. Omistettu Titalle. Siis niinQ ihQdaa!

The Curse still remains

Viime viikonloppuna käväisin perinteikkäästi pööpöilemässä Turun kirjamessuilla. Mukaan ei tällä kertaa mitään järin ihmeellistä tarttunut, mutta tapasin viimein suuren ihastukseni Jouni Hynysen. Herra Hynynenhän oli kirjamessuilla markkinoimassa uutta runokokoelmaansa Mies katoaa. Jouni on siis nyt virallisesti runoilija. Kunnon ihkuttajan tavoin kävin pyytämässä runoläpyskään omistuskirjoituksen, jonka Jouni ystävällisesti suostui raapustamaan.

Ystäväni virnuili vieressä kustannuksellani, josta johtuen sitten tiuskaisin hänelle Hynysen kuullen, että hittoako siinä virnuilet. Jounipa puuttui puheeseen ja totesi: "No kun sie oot niin hauskan näköinen nainen!" Tuohan tietysti tarkoittaa, että Jouni tykkää musta, eikö? Todennäköisempi selitys lienee kuitenkin, että olen lähinnä kävelevä vitsi.

Taikkis on pysynyt kaidalla polulla ja käy edelleen töissä. Itsehän olen jälleen hyödytön humanistinretku, joka päivät pitkät syljeskelee kattoon. Onneksi Taikkis ruokkii minut sushilla, jota jää yleensä työpäivän päätteeksi sen verran yli, että köyhä opiskelija saa siitä vatsansa kylläiseksi.

Synttärikortin väsäämistä. Huomatkaa Taikkiksen kauris ajovaloissa-ilme.

Huomenna juhlimme Taikkiksen paremman puoliskon Pauliinan synttäreitä. Tarkoitus on mennä Klubille kuuntelemaan örinää ja herättämään yleistä pahennusta. Raporttia seurannee myöhemmin...


Tämä nyt ei liity mitenkään mihinkään, mutta oletteko huomanneet sattumoisin, että tyrnimarjapensaan oksa on varsin mielenkiintoisen näköinen. Tuostahan tulee mieleen ihmisen sielu. Antanette tällaiset levottomat horinat anteeksi, sillä olen kolmiolääke/antibioottihuuruissa. Sitkeä yskä kun ei vain hellitä, vaan menossa on jo neljäs tai ehkä jopa viides viikko tätä riivattua yskimistä. Kuka hyväkäs on minuun nyt jonkun kirouksen langettanut? Tunnusta, sinä kurja! Edes piippua ei voi enää rauhassa poltella. Tänään pitkästä aikaa yritin rauhallisesti piiputella ja olin tukehtua.