Viikonlopun tunnelmia

Viikonloppu sujui herrrkullisissa tunnelmissa, sillä lauantaina käväisin Minnan ja Miiran luona Haritussa nautiskelemassa sushipalleroisia. Illan ohjelmaan kuului myös hyvää punkkua ja saunomista. Taikkis vietti lauantai-illan lesbokommuunissa kera Martinin ja Matiaksen. Tyypit katsoivat jonkun leffan ja hyödynsivät myös taloyhtiömme spektakulääristä allasosastoa.

Aikamoinen läjä saatiin sushia tuhottua. Sakea Minnalla ja Miiralla ei valitettavasti ollut, joten sushin kyytipoikana sai toimia punaviini. Ihan toimiva yhdistelmä, vaikka joku hc-sushisti moisesta saattaisi älähtääkin.

Sushipöytä ennen hyökkäystä...

...ja jälkeen hyökkäyksen

Sunnuntaina suuntasimme Taikkiksen kanssa messukeskukseen kissanäyttelyyn. Pakko myöntää, että aloimme ihan vakavissamme miettiä, mahtuisiko vaatimattomaan residenssiimme vielä kissakaveri. Aivan erityisesti ihastuimme bengaleihin. Kukapa ei haluaisi omaa minileopardia...

Nämä riiviöt varastivat sydämemme

Itselläni on tapana ihastua arktisiin rotuihin. Kun sitä lääniä joskus hamassa tulevaisuudessa on toivottavasti enemmän, hankin samojedinkoiran ja huskyn lisäksi ehdottamasti tuollaisen maine coon-kisulin.

Mini-ilves!

Tästä veikeästä parivaljakosta oli aivan pakko räpsäistä kuva.

Ta-dah! Tatuoitu täti kera köllivän kollinsa!

Lopuksi lähihistorian siipien havinaa. Tiedostojen uumenista löytyi tällainen kuvanen vuodelta 2006. Musta Saara on edelleen musta, mutta Taikkis on nykyisin kaikkea muuta paitsi valkoinen...

yin & yang

Kirous ja kuolema!

Lesbokommuunissa on ollut tällä viikolla hiljaista, sillä Taikkis lähti maanantaina Hyvinkäälle, ja sillä tiellä hän on edelleen. Arvon neiti tosin lupasi turkuuntua perjantaina. Eilen täällä kävi vieraita ja sain kukkia! Sangen ilahduttavia ovat kukkaset toisinaan, myönnettävä on. Itse olen taas vaihteeksi kiukkuisan mielentilan vallassa, sillä kurkkuni tuntuu aavistuksen kipeältä, ja ounastelen kivun kasvavan lineaarisesti seuraavaan aamuun mennessä. Lääkitsin kurkkuani jo parilla kupillisella hunajarakiteetä, mutta ainakaan vielä ei ole inha kipu kaikonnut. Seuraavaksi kokeilen kurkun kurlaamista hunajarakilla.

Vaan voihan kirous ja kuolema! Eipä ole armasta hunajarakiani enää järin paljon jäljellä! En voi uskoa, että olen jo hulauttanut noin paljon tuota kallisarvoista elämän eliksiiriä kurkusta alas. Taikkis on kuitenkin salaa tissutellut tuosta pullosta...


Hippunen hyvää mahtuu sentään tähänkin päivään. Sain kirjatuliaisia Oxfordista! Jim Murrayn viskiraamattu ja Christina Rossettin runot pelastivat päiväni.

Taikkiksen vanhempien persialaiskissa Venus on vuorotellen sekä minun että Taikkiksen vanutettavana. Pitää käydä paapomassa toisten katteja, kun ei sitä omaa kissaa kummallakaan vielä ole. Siitä, miksi minulla on tuossa kuvassa niin maaninen ilme, minulla ei ole aavistustakaan.

Be afraid, be very afraid, I have a cat!

25 räpsähti!

Kai se sitten on jonkinlainen rajapyykki elämässä kun on puolivälissä viittäkymmentä. Pakko myöntää että vaikka ikää karttuu niin väkisin sitä tulee onnellisemmaksi! ;) Tänä vuonna sain viettää synttäreitä kera wanhojen ja erityisen rakkaiksi tulleiden ystävieni kera, mutta mukana oli myös uusia ja kerrassaan upeita ystäviä joista myös toivottavasti tulee wanhoja. On myös paljon rakkaita ihmisiä jotka eivät tällä kertaa olleet mukana, mutta heille on luvassa vielä yllätysbileet.<3

Ja näin se meni.

Päivä alkoi sillä kun kävimme lesbokommuunijäsen Sisar Saaran (nieh nieh..) kanssa ostoksilla ja sain häneltä yllättäen lahjaksi maailman hienoimman taskumatin, joka on vieläpä samaa sarjaa pääkalloleivänpaahtimeni kanssa! Saara sai synttärihalin jo kaupassa. Sitten rynnistimme pikapikaa noutamaan vanhempieni luota pikkuveljet luvatulle seinäkiipeilyseikkailulle. Siinäkin oli jo tarpeeksi synttärilahjaa kun näki omat rakkaat velipojat innoissaan luikkivan pitkin seiniä kuin mitkäkin hämähäkkimiehet. :D

Porukoille palatessamme meitä odotti isän taikoma herkullinen pizza ja rahkakermavaahtokookoshedelmäkakku joka esitti aurinkoista keväthankea silloin kun minut vietiin synnytyssairaalasta kotiin vuonna -84. Pienempänä pidin typeränä sitä kun aikuiset parkuvat joskus juhlissa mutta tässä vaiheessa oli jo itsellä aikamoiset niagarat kehitteillä. Sain vanhemmilta lahjaksi supernostalgisen Maija Mehiläinen ja Ruusukuoriainen -sarjiksen jota luin joskus natiaisena. Siskolta sain kauniin turkoosin ketjunapakorun. Lisäksi sain mahtavan kirjan nimeltä Ystävä sä lapsien anna villoja, joka on täynnä toinen toistaan oivaltavampia quoteseja lasten suusta. Tässä on mm. yksi aika hajottava:

"Homoista voi tulla enkeleitä, koska ne puhdistavat höyheniään."

Siirryimme iltakahdeksaksi jatkoille Lesbokommuuniin, jossa odotti sauna uima-altaineen. Seuraamme liittyivät Ida, Jiri sekä Martin. Vietimme viidestään huippuhauskan vesiakrobatia/hikoilusession kellarin saunatiloissa jonka jälkeen palasimme kämpille tuhoamaan pöydällä notkuvia herkkuja. Martin oli loihtinut herkullisen suklaakakun jonka päällä luki strösseleillä Taika 25. *snif*

Saara sytytteli vesipiippua ja Ida opetti mulle vatsatanssin perusteita. Pian töistä palannut Matiaskin saapui paikalle ja istuimme kaikki kuusi hullua täällä hieman alle kolmen neliömetrin vesipiippunurkkauksessamme. :D Matiakselta sain lahjaksi vinkeän pinkin sydämenmuotoisen horoskooppikirjan. Viimeiset tunnit vierähtivät siinä rattoisasti kunnes kaikki oltiin ihan puhkiväsyneitä. Ida ja Jiri palasivat kotiseudulleen ja Martin jäi hetkeksi Saaran kanssa hengailemaan kun minä ja Matias paheellisina piipahdimme suxesissa.

Nyt onkin sitten hyvä aika aloittaa elämä alusta kunnes taas täyttää 25. Kiitos kaikille!^^<3

Kaaoksen esiaste ja harmonian saareke

Eipä tarvinnut kauaa järjestyksestä ja puhtaudesta iloita. Keittiöön on jo alkanut muodostua uhkaava määrä tiskiä. Typerintä ja naurettavinta koko jutussahan on nyt se, että tässä asunnossa on kyllä tiskikone, mutta Taikkis ja minä olemme kummatkin perusluonteeltamme sellaisia läsöjä rötväkkeitä, että tiskikoneen täyttö vain antaa odottaa itseään. Tästä se koko yksiön hiljalleen ja salakavalasti valtaava kaaos sitten lähtee etenemään. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy yhdessä kulhossa jotain epäilyttävää vihreää litkua, joka on itse asiassa pinaattikeittoa. Minä tein suurella rakkaudella ja vaivalla herkullista pinaattikeittoa, ja sitten Taikkis jättää siitä hävyttömästi puolet syömättä! Kiittämättömyys on totta totisesti maailman palkka.

Asunnossamme on toki vielä siistejäkin pesäkkeitä jäljellä. Kehittelin Taikkiksen tumman lipaston päälle tällaisen kerrassaan hurmaavan ja sievän sommitelman:


Höyhenviuhkani ja pitsipäivänvarjoni pääsivät vihdoin näytille. Tähän asti ne raukat ovat joutuneet lymyilemään kaapin uumenissa. Taikkiksen peili ja kello sopivat nekin sommitelmaan kuin nyrkki silmään. Kehystetyssä valokuvassa esiintyvät henkilöt ovat armaat kummini, sikäli mikäli kun se nyt ketään sattuisi suunnattomasti kiinnostamaan.

Voi Pyhä Patrik!

Heräsin tänä aamuna hiukan heikossa hapessa edellisen illan jälkeen. Saara on kanttuvei hautautuneena peiton alle. Mielessäni häälyi pätkittäin otteita siitä kun istuttiin Saaran opiskelukavereiden kanssa Castlessa ja ryypättiin olan takaa. Oli oikein helvetin hyvä ilta! Varsinkin se kun käytiin salaa vetämässä viskiä vessassa Saaran taskumatista (ei välttämättä hyvä idea) ja sitten riitaannuin yhden Draco Malfoyta muistuttavan hepun kanssa jostain syystä. Kai se vaan sanoi jotain hyvin ärsyttävää ja koska olin jo valmiiksi hyvin vittuuntunut niin päätin tukkia sen turvan tekemällä hämmentävän hämäysliikkeen.

Tempaisinpa sille väkisin pusun ja tungin tissit sen naamaan.

Hyvä että nännikoruni saivat kerrankin ansaitsemansa huomion. Castlessa ei ole varmaan ikinä ollut niin täyttä.

Hoipertelin kämpille jo puolenyön aikaan (kannattaapa juoda tyhjään mahaan viinaksia sekaisin) ja vietin herkkiä hetkiä wc-pöntön kanssa varmaan tunnin. Heti sammuttuani Saara tuli perässä ja oksensi kaksi tuntia. Näinhän sen kuuluikin mennä! ;)

Mässyä!

Stressaantunut Taikkis sai terveydenhoitajalta käskyn rentoutua ja hemmotella itseään. Terkkari kehotti ostamaan kunnon säkillisen karkkia ja rötväämään kotona. Ryytynyt Taikkis totteli kiltisti ja kävimme hakemassa läheisestä karkkikaupasta mässyä. Kyllä eräiden kelpaa, kun on oikein terveydenhuoltoalan ammattilaisen lupa herkutteluun. Itse kärsin suunnattomia kärsimyksiä kulttuurihistorian harjoitustyön parissa. Mokoma tekele kun on saatava valmiiksi vielä tänään. Tiedossa on siis uneton yö. Vanha kunnon Zoégas saa luvan auttaa valvomisessa.

Now gimme more some coffee and then I'm just fine...

Raskaan työn raatajat. Raah!

Tavaroiden vimmainen järjesteleminen ja kantaminen on ollut tämänkin päivän teema. Tänään haimme Taikkiksen lipaston hänen entisestä asunnostaan, joka onneksi sijaitsee vain noin kahdensadan metrin päässä. Toisin sanoen siis verta, hikeä ja kyyneleitä vuolaasti vuodattaen kannoimme omin kätösin lipaston asuntoomme. Kyseessä oli sangen työläs proseduuri, sillä ensin lipaston laatikot oli tyhjennettävä, sitten irroitettava lipastosta ja lopulta vielä kannettava erikseen tänne. Lipaston runko oli luonnollisesti sekin kannettava erikseen painonsa takia. Matka oli lyhyt, mutta sitäkin vittumaisempi. Ensinnäkin vitutti lipaston hankala muoto, joka teki kantamisen hankalaksi, hitaaksi ja tuskaiseksi. Toisekseen vituttivat ohikulkijat, jotka katsoivat pitkään ja oudosti. Mokomat kyylät, huolehtisivat omista asioistaan. Mur.

Vittumaisen lipaston runko ja kyrpiintynyt kantaja

Tavaroiden järjestelyn ohessa tuli myös korjattua yhtä sun toista. Itse naputtelin viimein puuarkun kannen kiinni. Kyseessä oli varsin pieni ja mitätön homma, jonka hoitamista olin silti onnistunut vetkuttelemaan ja lykkäämään äärimmäisen pitkän aikaperiodin ajan. Vaadittiin vain pari naulaa ja vasara. Kuinka vaikeaa voi olla? Aika vaikeaa, voin kertoa.
Ripustimme pari taulua seinälle. Kuvassa näkyy Taikkiksen taulu, jonka lahjakkaasti onnistuimme ripustamaan tietenkin ylösalaisin. Aina ei voi voittaa.

Koko lailla raatamiseen kyllästynyt Taikkis päätti kesken töiden palkita itsensä viskiryypyllä, jonka minä sitten hyvää hyvyyttäni ja jalomielisenä ihmisenä hänelle tarjosin.

Vaatteita meillä kummallakin on aivan helevetin paljon. Niinpä karsimme kumpikin rankalla kädellä garderoobejemme. Yksi jos toinenkin riepu sai lähtöpassit. Taikkis päätti pitkällisen harkinnan jälkeen luopua näistä ihastuttavista vaaleanpunaisista housuistaan. Minun oli tietenkin aivan pakko kokeilla, miten hempeä vaaleanpunainen pukee minua. Luulen, että pärjään ehkä ilman tuota väriä.

Kaappeja siivotessani löysin vanhoja masennuslääkkeitäni. Eipä ollut niistäkään mitään apua silloin aikoinaan. Huijausta! Tulevaisuudessa vastaukseni lääketeollisuudelle on tämä:

Taikkiksen myötä tänne on nyt päätynyt kaikenlaisia ihkuja objekteja, kuten esimerkiksi tämä vekkuli leivänpaahdin. Sweet Toaster of Mine!