Tikusta asiaa

Taas on aivan pakko tehdä tikusta, tarkemmin sanottuna hammasharjasta, asiaa. Taikkis höykytti minua siitä, että en ole hankkinut itselleni uutta hammasharjaa. Kerroin, että tuo harja on ollut minulla noin vuoden verran käytössä ja Taikkis sai siitä hepulin. Hammasharja kuulemma pitää uusia kolmen kuukauden välein. Mistä minä voisin tuollaisia tietää! Ei sitä aina ehdi miettiä kaikkia ihmeellisiä triviaaleja asioita. Sitäpaitsi Taikkiksella niitä hammasongelmia on, eikä minulla... No joo, kyllähän nuo harjakset kieltämättä hitusen harottavat. Taidan ostaa kiltisti sen uuden hammasharjan, niin valtakunnassa on jälleen kaikki hyvin.

Nyt haluan jakaa kanssanne erään asian, jonka johdosta tässä taannoin nauroin itseni tärviölle. Netin ihmeellinen valtavirta kiidätti luokseni oodin käsivarsistani. Tämän herkän pikku runosen lähetti minulle eräs klassikko Hellsingistä, ja onneksi olen juuri niin mulkkupäinen ihminen, että jaan tuon runon täällä kanssanne. Olkaatten siis näin hyvät:

Oodi käsivarsillesi

Ryökäle nuori mä sun käsivarsias sorjia palvon!
Kunpa mun huuleni tuntea sais ihos pehmeän hurman
sormille tietä tehden, koska huulet jo huulia kutsuis.
Sormeni seurais suonien juoksua kättäsi pitkin
kuin vene kosken kuohuvan pintaa hellien kulkee
vuolteeseen niskalta joen alajuoksua kohden.

Herkkää, herkkää. Sieluni harpun kielet väräjävät mitä soinnukkaimmin. Ah, klassikkoihmiset. Kuinka teitä kaikkia rakastankaan. Koidutte vielä kuolemakseni.

Pinkkiä perkele!

No nyt on sitten aika pitää tauko zombien mättämisestä ja siirtyä taas oikeasti luovaan toimintaan! *vilkuilee merkitsevästi Matka Maailman ympäri 80 päivässä-boksin onnellisen omistajan sisar Saaran suuntaan* Lintsasin koulusta, vietin rokulipäivän ja päätin viimeinkin tehdä sen mikä piti tehdä jo ajat sitten ja lopputulos näkyy etelämpänä.



Jee kyllä kannattaa olla välillä vittuuntunut niin saa jotain aikaiseksi! Hiuskatastrofin tuntua oli ilmassa vielä siinä vaiheessa kun yritin selvitellä vetyperoksidinkäryistä oranssin/kanarianlinnun keltaista purkkapehkoa, mutta pari vuotta kylppärin hyllyllä lojunut suoraväri hoiti homman. Mitähän kapitalistien juonia sekin on ettei kampaajan mukaan muka tummia hiuksia saa tämän värisiksi millään. Paskat! Purkkia omaan räpylään ja läästimään.

Alkukotonostalgiaa

Olin viikonloppuna serkun häiden takia piipahtamassa alkukotomaisemissa ja koska olin nostalgisessa mielentilassa, innostuin räpsimään kuvia vanhasta huoneestani ja vähän muustakin. Kyllä, olen toisinaan sentimentaalinen hölmö. Mikäli tällainen alkukotonostalgisointi ei nappaa jotakuta, jättäköön hän tämän postauksen suosiolla lukematta.

Tämä kuva on vanhasta huoneestani, joka on edelleen pitkälti samassa ulkoasussa kuin silloin, kun vielä alkukotona asustelin. Nykyään huoneeni toimii vierashuoneena ja kaikenlaisen epämääräisen roinan säilytystilana. Tuon kirjoituspöydän ääressä on tullut vietettyä monen monta yksinäistä tuntia koulutehtävien parissa. Pöydällä näyttää olevan retkeilykasvioni, jota raahasin mukanani lukuisilla metsäretkillä.

Olin nuorempana suuri Aku Ankan ystävä ja keräilin lähes pakkomielteenomaisesti muun muassa Aku Ankan taskukirjoja. Sittemmin keräilyharrastus on hieman laantunut, joskin olen ajatellut elvyttää taskukirjojen keräilyäni lähitulevaisuudessa. Haluaisin kärrätä kokoelmani tänne lesbokommuuniin, mutta tilaa ei liiemmälti ole. Lisäksi saisin luultavasti Taikkikselta hirveät huudot, sillä kirjoja täällä on kuulemma muutenkin liikaa. Yeah, right...



Lisää Aku Ankkaa. Tuon seinäkoristeen sain muistaakseni joskus muinoin nimipäivälahjaksi. Ja kas, hevosenkenkä on väärin päin. Nyt onni valuu siitä pois.

Joskus haaveilin lähteväni opiskelemaan metsätaloutta. Sensijaan päätinkin sitten lopulta ryhtyä kurjaksi humanistiksi.

Tässä ovat minun ja rakkaiden isoveljieni muotokuvat, jotka on maalannut eräs elinkautisvanki. Naurakaa vain. Ylimmäisessä taulussa esiintyvät äitini vanhemmat.

Viikon luontokuvassa esiintyy vanhempieni koira, joka aikoinaan nimettiin hyvin omaperäisesti Rekuksi.

Kissamme Roope, tuo pöyhkeä röyhkimys, ei sitä vastoin ollut lainkaan kuvaustuulella.


Vanha leikkimökkini on kokenut aikojen saatossa kovia. Kerran esimerkiksi sytytimme sen veljeni kanssa tuleen. Mökin ovi olisi kipeästi maalauksen tarpeessa. Ehkä tulevana kesänä ryhdyn kunnostuspuuhiin, sillä kummityttöni tuolla vielä joskus tulevaisuudessa saattaa haluta leikkiä.

Tänään nostalgisointi on jatkunut Matka maailman ympäri 80 päivässä-boksin parissa. Ilahduttavaa.

Walk on slowly...don't look behind you

Lesbokommuuni on viime aikoina ollut varsin vaitonainen täällä blogosfäärissä siitäkin huolimatta, että meillä on jälleen täysin toimintakykyinen ja fenomenaalisen nopea netti käytettävissämme. Patistelin Taikkista päivittämään blogia, koska olen sitä mieltä, että Taikkis saisi olla täällä blogissamme äänessä vähän useammin. Taikkis on kuitenkin toiminnan ihminen, eikä hän niin ollen suvainnut istahtaa koneen äärelle näpyttelemään kuulumisiamme. Sen sijaan Left4Dead:in pelaamiselle hän kyllä onnistui löytämään aikaa. En ole katkera, mutta kuitenkin...

Viime viikot ovat olleet yhtä juhlaa. Huhtikuun 15. päivä vietimme armollista syntymäjuhlaani, tosin juhlinnan aloitimme jo edellisenä päivänä, jolloin juhlimme kommuunissamme Idan, Pauliinan ja Matiaksen kanssa. Ennen juhlahulinaa vietin laatuaikaa itseni, kulitsan ja luostariviinin kanssa. Juhlinta jatkui vielä 17. päivä, jolloin lesbokommuunimme valtasivat Palladion ry:n hurmaavat häröpalleroiset. Taikkis ihastui ikihyviksi armaisiin opiskelutovereihini, mikä ei sinänsä kyllä tullut yllätyksenä ainakaan minulle.

Taikkis väkersi sushia juhlan kunniaksi. Hyvä tyttö.

Ida pääsi toteuttamaan perversionsa ja meikkasi minut. Ihq.

Muistatteko vielä ne 24 Kinder-munaa? Niistä jäi jäljelle röykkiö joutavia muovihärsläkkeitä. Materialismin varjopuolia.

Hankin uuden kahdella letkulla varustetun vesipiipun. Palladiinit pääsivät ensimmäisinä korkkaamaan tämän ihanuuden. Voi tätä polttelun onnea ja autuutta!

Väki viihtyi. Huomatkaa Taikkiksen katu-uskottava poseeraus.

Ilkeät kielet ilkamoivat tämän soman kimpun muistuttavan hautajaiskukka-asetelmaa. Ehkä niin, mutta parempi tämä, kuin kimppu ärsyttäviä päivänkakkaroita.

And now something completely different. Olin eilen serkkuni häissä. Parimetrisen sulhasen rinnalla tunsin itseni kääpiöksi. Suvun jättiläisgeenit eivät aikoinaan välittäneet minuun siirtyä. Nyyhky.

Χριστὸς ἀνέστη ἐκ νεκρῶν

Pääsiäinen on sujunut rauhallisissa ja leppoisissa tunnelmissa. Kellokeskiviikkona kävin hakemassa pajunkissoja Haritusta, missä kasvaa muutamia vallan oivallisia pajupuskia(älkää kysykö, mistä olen saanut tämän tietooni!). Taikkis riemuitsi ja ilakoi kissoista, ja koristeli ne Tiimarista hankkimillaan höyhenillä. Lopputulos näkyy tuossa ylhäällä. Lankalauantaina kävimme syöpöttelemässä Taikkiksen vanhempien luona. Pysyttelimme kiltisti lampaassa ja kreikkalaisessa salaatissa, mutta sitten tapahtui repsahdus herkullisen kakun muodossa. Itselläni kaikki alkoi jo minttuhyytelöstä, jota söin lampaan kanssa. Turmiollisen minttuhyytelön suloinen maku levisi suuhuni ja makunystyräni tanssivat ripaskaa...Ja siitä se sitten lähti. Taikkis ei voinut vastustaa isänsä leipomaa kakkua, joten pakkohan minunkin oli sitten siihen sortua, ja kun oli kerran kakkua syöty, niin yhtä hyvin sitä sitten saattoi sortua suklaaseen. Täysin ymmärrettävää, eikö?

Suklaata! Enkä edes yritä näyttää syylliseltä...

Taikkiskin jäi kiinni rysän päältä.

Syöpöttelyjen jälkeen kierimme takaisin lesbokommuuniin ja Taikkis alkoi Martinin ja Matiaksen kanssa valmistautua bileiltaan. Veikkoset menivät Klubille Setan bileisiin ja itse suuntasin Pyhän Aleksandran kirkkoon katsomaan ortodoksien pääsiäisyön liturgiaa. Ihan koko toimituksen ajan en paikalla jaksanut pönöttää, mutta pääsinpä nyt ainakin hieman näkemään ortodoksien mystisiä kulttimenoja. Ristisaaton jälkeen suuntasin sitten kaupungin yöhön ja löysin Klubilta ärtyneen Taikkiksen. Kauan emme jaksaneet hillua Turun yössä, vaan hipsimme kiltisti kotiin nukkumaan. Taikkis oli niin uupunut, että nukahti sohvalle.

Viime viikolla toteutimme suuren hiustenvärjäämisoperaation. Taikkiksen tukka värjättiin entistäkin violetimmaksi ja minun kuontaloni värjättiin tuttuun tapaan mustanmustaksi. Tein Taikkiksen tukkaan tuollaisia veikeitä sykeröitä. Kärsimätön Taikkis malttoi mielensä ja jaksoi odotella värin vaikutusajan kiltisti saatuaan käsiinsä Akkarin. Myönnettäköön, että olin itsekin melko kärsimätön ja viuhdoin ympäri kämppää väri päässäni. Siitäkös se riemu syntyi...

Taikkis ei varsinaisesti hyppinyt riemusta, kun onnistuin tiputtamaan neidon kallisarvoisen oliivivartalovoiteen vessanpyttyyn. Turha oli siinä sitten selitellä, että ihan puhdasta vettä siellä pytyssä oli...



Eräänä aamuna Taikkis paistoi munia ja pekonia, ja unenpöpperöissään unohti poistaa keittolevyn suojuksen. Tyyppi vaan ihmetteli, että mikä on, kun ei munat paistu...Tuohon verrattuna se, että olen itse joskus laittanut sanomalehden vaatekaappiin, on varsin pientä.

Kaksi viikkoa kestänyt Atkinsin dieettimme päättyy keskiviikkona. Tosin dieetin seurauksena meillä kummallakin on ollut niin raikas ja hyvä olo, että aiomme kyllä jatkossa jatkaa enemmän tai vähemmän Atkinsin linjoilla. Vain pari päivää sen jälkeen kun olimme aloittaneet dieetin, törmäsimme Vapaa valinnassa liian houkuttelevaan tarjoukseen. 24 kpl Kinder-munia vain 13,90 euroa! Pakkohan se oli sitten ostaa tuollainen kenno kotiin. Kätkimme kennon sohvan alle pois silmistä. Yhden yhtäkään munaa emme ole vielä tuosta syöneet! Mutta jahka keskiviikko saapuu, niin kenno saa kyllä kyytiä. Keskiviikkona sattuu olemaan myös syntymäpäiväni, joten aion mussuttaa suklaata hyvällä omallatunnolla. Kyllä tätä petturiruumista sitten taas ehtii kiduttaa ja rääkätä kuntosalilla...

We have an important announcement to make...

Argh!! Meidän netti ei toimi! Uudenuutukainen modeemi mokoma otti ja kosahti. Olemme Taikkiksen kanssa vakuuttuneita siitä, että täällä asunnossamme on taatusti joku poltergeist. Kaikki valot räpsyvät ihmeellisesti ja esimerkiksi vessassa joutuu välillä käymään kynttilän valossa. Myös televisiosta kuuluu ihmeellistä surinaa. Elämäänsä kyllästynyt huoltomies kävi tsekkaamassa tilanteen ja totesi, että yksi sulake on löysällä. Asia korjattiin, mutta siitä huolimatta häiriöt jatkuvat! Pirullista.

Taas on tapahtunut kaikenlaista jännittävää ja veikeää, mutta perusteellinen raportointi saa odottaa siihen asti, kunnes on kunnollinen netti taas käytettävissä. Tätäkin postausta kirjoitan Suxesin koneelta käsin. Todettakoon nyt sen verran, että olemme Taikkiksen kanssa Atkinsin dieetillä. Viikko dieettiä on nyt takana ja toinen viikko edessä. Lisäksi minä olen lopettanut läsöilyn ja käyn ahkerasti kuntosalilla. Taikkiksella on minuun selkeästi positiivinen vaikutus.

Lesbokommuuni vaikenee, mutta vain hetkeksi (toivottavasti!).

Vituttaa kuin pientä oravaa, jonka käpy on jäässä!!!

Sain äsken epämiellyttävän puhelun vuokraemännältä. Mokoma kulttuuritantta aikoo myydä tämän pyhättömme kesällä! Elokuuhun asti meillä on aikaa järjestää asuntoasiamme kuntoon. Olen syvästi järkyttynyt, sillä vuokraemäntäni on tähän asti vakuutellut, että saamme asustella täällä kaikessa rauhassa vielä ainakin pari vuotta. Kyllähän rouva on jo varsin iäkäs, eli asunnon myyminen on sikäli ymmärrettävää, mutta olisi nyt silti voinut malttaa mielensä ja odottaa pari vaivaista vuotta!

Tämä asunto oikeasti tuntuu kodilta. Jokin aika sitten melkein aloin itkeä, kun tulin ajatelleeksi, että täältähän pitää joskus varmaan muuttaa pois. Nyt voisin vuodattaa katkeria kyyneleitä, mutta vituttaa niin paljon etten pysty.

Vitutuksen tasosta kertoo se, että olemme täällä lesbokommuunissa Taikkiksen kanssa kulauttaneet kurkkuumme _erittäin_ pahaa viskiä, jota rakas isäukkoni taannoin kiikutti minulle laivalta. Kohta lähdemme viskibaariin hukuttamaan murheemme ja vitutuksemme.

Paskaa viskiä

/edit

Tämä postaushan oli siis aprillikälli, eli emme ole muuttamassa rakkaasta lesbokommuunistamme mihinkään vielä toivottavasti pitkiin aikoihin.