Nämä veijarit luukuttivat eilen täydellä höyryllä loppuunmyydyssä Helsingin Areenassa. Eilinen konsertti oli ensimmäinen Metallica-keikkani, ja siksi laulaja-kitaristi James Hetfieldin kaikille ensikertalaisille suuntaama välispiikki veti suun väkisinkin hymyyn: "Welcome to the family! Where have you been?!"
Settilista oli seuraavanlainen: 1. That Was Just Your Life
2. The End Of The Line
3. For Whom the Bell Tolls
4. No Remorse
5. One
6. Broken, Beat And Scarred
7. Cyanide
8. Sad But True
9. Turn The Page (Bob Seger cover)
10. All Nightmare Long
11. The Day That Never Comes
12. Master Of Puppets
13. Fight Fire With Fire
14. Nothing Else Matters
15. Enter Sandman
Encoret:
16. Helpless (Diamond Head cover)
17. Trapped Under Ice
18. Seek & Destroy
En olekaan vielä tainnut täällä mainostaa, että maanantaisin kello 18 YLE Teemalta tulee eräs ihan viihdyttävähkö ohjelma, nimittäin Palin: Maailman ympäri 80 päivässä. Siinä Python-ukkeli Michael Palin matkustaa maailman ympäri 80 päivässä seuraten Phileas Foggin reittiä. Ohjelma on kuvattu vuonna 1988, mutta on silti kestänyt yllättävän hyvin aikaa. Tänään tuli kolmas jakso, jossa Palin seilasi vanhalla purrella Dubaista Bombayhin, ja oli aikataulusta jäljessä peräti kuusi päivää. Aijaijai. Foggin jalanjäljissä ei niin vain kuljetakaan.
Tuhannen raja paukahti tänään rikki lesbokommuunin kävijälaskurissa(jos ei oteta huomioon vierailuja muista maista, kuin Suomesta). Lesbokommuuni kiittää ja kumartaa! Yritämme olla jatkossakin viihdyttäviä. Pysykää taajuudella!
Viime päivät olen ollut kunnon kiukiu-tilassa, koska kesäflunssa pääsi yllättämään. Eilisen ja tämän päivän olen ollut sairaslomalla töistä, mutta olo on nyt onneksi kohentunut siinä määrin, että huomenna aion taas palata sorvin ääreen. Kyllä muuten tekee kiukkuiseksi tällainen sairastelu, eilenkin olin koko päivän kotona ja ahdistushan siinä iski. Ei ole kuulkaa helppoa viettää kokonaista päivää tällaisessa kopperossa, vaikka kotiani kovasti rakastankin. Tänään uskaltauduin jo ulos, ja iloitsin syvästi ja vilpittömästi raittiista ilmasta.
Onneksi sentään posti jaksoi ilahduttaa ja kiikutti minulle kaksi kirjaa, nimittäin Radclyffe Hallin The Well of Loneliness ja Jeanette Wintersonin The Passion kolahtivat luukusta. Hallin kirja julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1928 ja on lesbiaanisen kirjallisuuden tunnetuimpia klassikoita. Oli siis jo korkea aika hankkia kyseinen opus. Wintersonin kirjasta taas kiinnostuin kirjailijan aiemman tuotannon perusteella, sillä Winterson on myös bildungsromaani Oranges Are Not the Only Fruit:in takana, ja onpa appelsiinikirja muistaakseni jopa suomennettukin. Ja voihan nyt turmio, sillä sekä adlibris.comissa että SKS:n nettikirjakaupassa on meneillään kesäale. Taikkis saa kyllä taas hepulin. Saisinkohan houkuteltua postin juoneen mukaan, ja kuljettamaan kirjoja mahdollisimmin vaivihkaa ja huomaamatta tänne residenssiimme...
Minä ja Taikkis aka lesbokommuunin laiskat paskiaiset emme ole ehtineet/jaksaneet päivittää armasta blogiamme teidän lukijoiden iloksi. Jos olisimme taipuvaisia huonoon omatuntoon, pyytäisimme mitä nöyrimmin anteeksi, mutta koska emme ole, emme pyydä. Kunnollisia työtätekeviä kansalaisia meistä on kuitenkin tullut. Taikkis raataa Skanssin sushibaarissa ja minä vietän päiväni kirjastotädin ominaisuudessa kaupunginkirjastolla.
On muuten varsin mielenkiintoinen paikka olla töissä tuo kirjasto, sanoisinko. Sanotaanko nyt näin, että kirjastossa ovat kaikki yhteiskuntaluokat edustettuina. Niin hyvässä kuin pahassakin. Sangen kirjavaa väkeä vetää puoleensa kirjasto(joo joo, surkea sanaleikki, tiedetään, mutta oli silti ihan pakko). Tästä on sitten seurannut esimerkiksi sellaista, että nykyään kirjaston henkilökunnan nimilaatoissa ei enää ole sukunimeä, sillä muutamat ns. kukkuu-tyypit saivat päähänsä ottaa kirjastotätien nimiä ylös, ja siitä sitten seurauksena oli uhkailuja ja häirikköpuheluja. Niin ne ajat muuttuvat. Onneksi minulla on kirjastolla eristyskoppi...siis tarkoitan oma työhuone, jonne voin paeta hankalia asiakkaita.
Säälittävän aneeminen työpisteeni
Viime viikonloppu vierähti minun osaltani rattoisasti hämäläisessä maalaismaisemassa, kun taas Taikkis jäi bilettämään lesbokommuuniin. Kyllä jotkut jaksaa.Sain asustella viikonloppuna melko lystikkään näköisessä talossa, sillä kyseessä oli 1900-luvun alussa rakennettu kivinavetta, joka oli sitten 1980-luvulla muutettu asuinkelpoiseksi taloksi.
Vekkuli navettatalo
Oli jokseenkin huvittavaa tulla takaisin Turkuun sunnuntaina, sillä tuskin olin kantamukseni ehtinyt laskea lesbokommuunin lattialle, kun Taikkis oli jo hyörimässä kimpussani tyydyttääkseen puhevajettaan. Sama homma jatkui illemmalla, kun yritin väsyneenä ja kipuisena(onnistuin hankkimaan flunssan viikonlopun aikana) nukkua, ja vierestä kuului Taikkiksen lakkaamattoman tasainen pälpätys. Yritä siinä sitten lipua palvottavan parantaville höyhensaarille...
Olimme tänään Taikkiksen kanssa anniskelupassikokeessa. Eilinen ilta ja viime yö vierähtivät oikein rattoisasti alkoholilainsäädännön parissa. Myös Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontavirasto eli näin kavereiden kesken STTV tuli tutuksi. Niin tutuksi, etten halua kuulla kyseisestä puljusta mainittavan vähään aikaan yhtään mitään missään. Luulimme Taikkiksen kanssa, että tentti olisi simppeli rasti ruutuun-tyyppinen koe, mutta mitä vielä. Kysymyksiin pitikin sitten vastata pidemmän kaavan mukaan. Kuusi sivua kirjoitin alkoholilaista ja sitten päätin, että se saa jumalauta riittää. Tentin tulokset selviävät tässä parin viikon sisällä. Toivottavasti se nyt tulee hyväksytyksi, ei nimittäin tietenkään ollut mitään ilmaista lystiä tämän anniskelupassin tenttiminen.
Eilen sain oikein tervetulleen alkoholilähetyksen. Tuttavapariskuntani käväisi taannoin laivalla ja pyysin heitä tuomaan pullollisen De Kuyperin banaanilikööriä, kun sitä ei piru vieköön Alkosta saa. Muita De Kuyperin liköörejä kyllä sitten Alkon hyllyiltä löytyykin vaikka millä mitalla. Nyt voikin sitten taas kokeilla kaikenlaisia jännittäviä drinkkejä. Testaukset jatkuvat lesbokommuunin baarikeittiössä...*hik*
Joo. Meillä oli tänään lesbokommuunissa vaihteeksi TYYYYLSÄÄÄÄÄ mutta tänään päätimme tehdä asialle jotain. Kummallakaan meistä ei ole juuri nyt ylimääräistä joten lähdimme janoisina palauttamaan pulloja ja hakemaan halpaa viiniä kuin kunnon boheemit yhteiskuntapummit ikään. Paitsi että perkele nyt onkin helluntai tai mikä lie. NIIN tyypillistä!
Joten haimmekin kallista siideriä ja kiipesimme katolle ryypäämään. Totesimme että elämä on elämisen arvoista niinä hetkinä kun se on kuin suoraan jostain kirjasta, sarjiksesta tai leffasta. Tämä oli ehdottomasti yksi niistä hetkistä. Amen. Helluntai. Or whatever.
..mä siivosin ja pesin meidän jääkaapin. Melkein teki mieli sitoa Saara tuoliin ja kuulustella niistä 3 vuotta vanhoista hillopurkeista jotka löytyivät mätäisessä marinadissa muhineiden homeisten vihannesten keskeltä. Ja tiesittekö, että vaahterasiirappi voi homehtua? Nyt tiedätte.
Okei okei voi nyt jumaliste kun ei ole taas tullut päivitettyä! :D Totuushan on se että olen paiskinut duunia 24/7 ja loppuaika on kulunut zombeja teurastaessa. On se vaan orgastisen hyvä peli. Left 4 Dead. Tää screenshot on nyt sitten jonkun toisen ottama. Aiheutti hyvät naurut tässä päässä. :D
Niille jotka ette ole koskaan kokeilleet kyseistä peliä, Left 4 Dead on äärimmäisen intensiivinen zombiemättö jossa neljä pandemialta selvinnyttä tyyppiä lähtevät raivaamaan tietään kohti pelastusta kenttä toisensa jälkeen. Yhteistyö on ehdotonta selviytymisen kannalta, ramboilijat nimittäin tapetaan ensimmäisenä. Tuhansia raivotautisia zombeja ryntäilee joka suunnalta ja usein saa vaivoikseen myös erikoisempia tapauksia, jotka oksentavat päälle, raatelevat kappaleiksi ja alkavat leikkiä lonkeropornoa varomattoman pelaajan kanssa. Yleensä minun.
Ai niin..
Että elämä voi olla joskus vittumaista! Itseasiassa tämä kevät on ollu varmaan elämäni rankimpia. Okei, kuvitelkaapa seuraava tapahtumasarja:
Tajuat että seurustelukumppanisi on narsisti ja patologinen valehtelija. Tajuat tulleesi pahan kerran höynäytetyksi. Tajuat myös olevasi osakkaana hänen yrityksessään. Lähdet vittuun. Keräät kamasi ja elämäsi uuteen osoitteeseen tekoverellä ja viinalla ja lasinsiruilla täyteen läträtystä painajaiskämpästä jossa tuore exäsi riehuu pesuaineita ja lääkkeitä ja viinaa sekakäyttäneenä viillellen itseään ainehouruissaan ja tämän äiti uhkailee poliisilla ja syytöksillä kaikkitietävyyden ilme kasvoillaan että minähän tämän kaiken olen aiheuttanut. Viikon ajan juokset virastoissa ja soittelet paikkoihin päästäksesi irti yrityksestä ja kaikesta muusta jolla on mitään tekemistä exäsi kanssa (samalla on meneillään muuten kahden kuukauden työharjottelu). Laadit juridisen sopimuksen saadaksesi omasi pois, sillä muuten olisit ollut monta kuukautta ilmaistyössä exällesi ja hän saa pitää kaikkien yhteisten projektien tuotot.
Heti tämän jälkeen sairastut viikoksi 40 asteen kuumeeseen ja angiinaan.
Tämän viikon aikana exäsi sekä tämän äiti yrittää soittaa satoja kertoja. Kännykkä tulvii eikä sitä voi pitää edes päällä. Sitten selviää että exä on jotenkin käynyt hänen toisen exänsä "Johannan" sähköpostissa urkkimassa. Tästä seuraa yhä käynnissä oleva rikosjuttu jonka aikana olen käynyt kahdesti poliisikuulustelussa.
Ex muuttaa toiselle paikkakunnalle. Jättää koulunsa ja työnsä ja kaiken tänne elinkelvottomaan ja mulkkupäiden asuttamaan "hevonperse-Turkuun".
No, sitten olet lesbokommuunin jäsen. Jotain positiivista! Saat myös uusia rakkaita ystäviä. Varjopuolena on ettei rahaa ole. Duunia on yksinkertaisesti liian vähän. Kahden kämpän vuokrat ja laskut maksettavana (se työharjoittelu!). Saan paikan muuttosiivoojana. Pahimmillaan 12-tuntisia työpäiviä joiden aikana siivotaan lattiakaivoja ja hajulukkoja ja vessanpöntön syövereitä ja hellantauksia unohtamatta mm. alkoholistien häätökämppiä, jotka ovat sellaisessa kuosissa etteivät edes raksamiehet halua sinne mennä. Sairastut taas. Tajuat ettet vain pysty siihen siinä vaiheessa kun et vain enää osaa edes nauraa.
Rahapulassa opit dyykkaamisen salat henkilöltä, johon ihastut tulisesti ja jonka kanssa vietät tajunnanräjäyttävän upeaa ja eroottista aikaa siihen asti kunnes tajuat että tämä lähtee puoleksi vuodeksi ulkomaille ja jättää sinut.
Et jaksa mennä kouluun. Viikon ajan olet vain masentunut ja puret tyynyä ja kaipaat rakkautta ja jonkinlaista valoa tunneliin. Työharjoittelu olisi nyt ohi. Jotain pitäisi olla valmiina. Laskuja ropisee. Ei ole rahaa. Exä heiluu kuulemma jossain etelässä lomalla. Exä ei ole vieläkään palauttanut "Johannan" vuokravakuuksia. Exä myös möi ystävälleni 800e tietokoneen joka ei toimi.
Left 4 Dead. Pakko tappaa zombeja. Paljon. Pakko myös vetää pää täyteen aina kun on mahdollista koska ei tätä vittu muuten jaksa katella.
Yhtäkkiä saat yhteydenoton Skanssin uudesta sushiravintolasta. Hetken päästä oletkin jo työhaastattelussa ja eilen oli ensimmäinen työpäivä. En voi vieläkään käsittää millainen munkki mulla yhtäkkiä kävi! Olen aina rakastanut sushia ja opetellut itsekin tekemään sitä. Japanilainen kulttuuri on ylipäänsä aina kiehtonut minua ja olen opiskellut kieltä pari vuotta. Mullahan ei siis ole kokemusta keittiöalalta eikä ole kassakokemusta eikä kokemusta tarjoilusta, mutta eilen tein niitä kaikkia. Tietenkin kohellusta syntyi myös hiukan, mutta siellä sitä ollaan tästä lähtien! Työntekijät on kaikki huippumukavia ja on hurjan jees jutella japaniksi kokkien kanssa. Enpä olisi uskonut ettei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan saadakseen kielikylpyä. :D
Sushiravintolatyössä on muuten eräs todella maittava bonuspuoli sen lisäksi että se on kaikin puolin mukavan kiehtovaa ja virikkeellistä hommaa. Aina kun joku harjoittelee sushin valmistusta, annokset saa aina syödä itse! Lisäksi yli yön säilymättömät sushit jaetaan päivän päätteeksi työntekijöiden kesken. Omnomnom!
Neljännesvuosisadan nähnyt humanistiryökäle, joka rakastaa kissoja, kirjoja, Ankkalinnaa ja sen asukkeja, historiaa, kuolleita kieliä, mustalaiselämää, kauniita asioita ja arjen pieniä seikkailuja.
