Minä ja Taikkis aka lesbokommuunin laiskat paskiaiset emme ole ehtineet/jaksaneet päivittää armasta blogiamme teidän lukijoiden iloksi. Jos olisimme taipuvaisia huonoon omatuntoon, pyytäisimme mitä nöyrimmin anteeksi, mutta koska emme ole, emme pyydä. Kunnollisia työtätekeviä kansalaisia meistä on kuitenkin tullut. Taikkis raataa Skanssin sushibaarissa ja minä vietän päiväni kirjastotädin ominaisuudessa kaupunginkirjastolla.
On muuten varsin mielenkiintoinen paikka olla töissä tuo kirjasto, sanoisinko. Sanotaanko nyt näin, että kirjastossa ovat kaikki yhteiskuntaluokat edustettuina. Niin hyvässä kuin pahassakin. Sangen kirjavaa väkeä vetää puoleensa kirjasto(joo joo, surkea sanaleikki, tiedetään, mutta oli silti ihan pakko). Tästä on sitten seurannut esimerkiksi sellaista, että nykyään kirjaston henkilökunnan nimilaatoissa ei enää ole sukunimeä, sillä muutamat ns. kukkuu-tyypit saivat päähänsä ottaa kirjastotätien nimiä ylös, ja siitä sitten seurauksena oli uhkailuja ja häirikköpuheluja. Niin ne ajat muuttuvat. Onneksi minulla on kirjastolla eristyskoppi...siis tarkoitan oma työhuone, jonne voin paeta hankalia asiakkaita.
Viime viikonloppu vierähti minun osaltani rattoisasti hämäläisessä maalaismaisemassa, kun taas Taikkis jäi bilettämään lesbokommuuniin. Kyllä jotkut jaksaa. Sain asustella viikonloppuna melko lystikkään näköisessä talossa, sillä kyseessä oli 1900-luvun alussa rakennettu kivinavetta, joka oli sitten 1980-luvulla muutettu asuinkelpoiseksi taloksi.
Oli jokseenkin huvittavaa tulla takaisin Turkuun sunnuntaina, sillä tuskin olin kantamukseni ehtinyt laskea lesbokommuunin lattialle, kun Taikkis oli jo hyörimässä kimpussani tyydyttääkseen puhevajettaan. Sama homma jatkui illemmalla, kun yritin väsyneenä ja kipuisena(onnistuin hankkimaan flunssan viikonlopun aikana) nukkua, ja vierestä kuului Taikkiksen lakkaamattoman tasainen pälpätys. Yritä siinä sitten lipua palvottavan parantaville höyhensaarille...




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti