Kirjaston tädin tunnustuksia

Kuka väittikään, että kirjastotäti on kaikesta niuhottava nutturapää?

Nyt kun olen ollut kirjaston leivissä peräti kaksi kuukautta, ajattelin kirjoitella tänne erinäisiä huomioita koskien kirjastoa ja kirjastotyötä.

Kirjastotädit puhuvat itsekseen. Varsinkin kirjojen hyllyttäminen tarjoaa otollisen mahdollisuuden itsekseen höpöttelyyn. Ja kyllä, olen itsekin sortunut moiseen. Eräs tätönen itseasiassa kysyi minulta tässä jokunen päivä sitten, joko olen alkanut puhua itsekseni. Vastattuani myöntävästi täti totesi: "Tervetuloa joukkoon. Sovellut mainiosti kirjastoalalle."

Satuhyllyt kuuluvat vastuualueeseeni, eli toisin sanoen vastaan hyllyjen hyllytyksestä ja siitä, että kirjat pysyvät järjestyksessä. Näin kesäaikaan kirjat ovat toivottoman sekaisin hyllyissä, koska asiakkaita käy enemmän. Sain työlään järjestelyurakan päätökseen perjantaina ja mitä huomasinkaan tänään töissä? Joku paholaisen kätyri oli jo ehtinyt käydä sotkemassa järjestyksen! Olisinpa yllättänyt sen nilkin itse teossa...

Muutamista lapsista on erittäin hauskaa heitellä kirjoja hyllyistä lattialle. Tämä on ilmeisesti myös lasten vanhemmista sangen hupaisaa, koska he eivät komenna jälkikasvustoaan millään lailla. Kun lapsia menee itse komentamaan, vanhemmat tietenkin närkästyvät ja marssivat kersojensa kanssa nokka pystyssä ulos koko laitoksesta. Tervemenoa.

Asiakaspalvelu on toisinaan jopa ihan mukavaa, uskokaa tai älkää. Ihmiset, jotka haluavat keskustella lukemistaan kirjoista ja ottavat henkilökunnalta suosituksia vastaan, ovat erityisen miellyttäviä asiakkaita.

Kirjaston tädit ovat epäilyttävän lapsirakkaita ja todella monella on omia lapsia. Tästä seuraa tietenkin se, että kahvitauoilla lapsista puhutaan paljon. Luonnollisesti minultakin on tiedusteltu, koska aion lisääntyä:

Kirjaston täti: "Kerropas Saara, milloin sinun huushollissasi tullaan kuulemaan pienten jalkojen töminää?"

Minä: "Tuskin lähitulevaisuudessa. Toisaalta, eihän sitä tiedä, vaikka joskus sattuisi tarvitsemaan varamunuaista."

Seuraa syvä ja piinallisen pitkä hiljaisuus.

Eivätpä ole tädit enää tiedustelleet lapsista. Kun tulen kahvihuoneeseen, keskustelu lapsista taukoaa välittömästi. I can't imagine why.

Poistokirjahyllyjen koluaminen on antoisaa puuhaa. Tätöset ovat jo oppineet, että haalin erityisen innokkaasti itselleni tietynlaisia kirjoja. Tästä on seurannut se, että tädit kasaavat jo valmiiksi työpöydälleni sellaisia poistettavia kirjoja, joista saattaisin olla kiinnostunut.

Kirjaston täti: "Saara, huomasitko ne suomi-arabia-suomi-sanakirjat, jotka laitoin pöydällesi? Ajattelin, että saattaisit haluta ne itsellesi."

Minä: "Voi kiitos. Tämähän nyt on aivan liikaa."

Aneeminen työpisteeni vaihtui suloiseen sekamelskaan.